tiistai, marraskuu 12, 2019
Vakiopalstat

Veikkauksen tulevaisuudesta

144lukukertaa

Pari vuotta sitten Suomeen perustettiin uusi rahapeliyhtiö, kun tutut Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys RAY sekä Fintoto yhdistyivät. Veikkauksen nimellä jatkava yhtiö on korostanut sekä kotimaisuutta että vastuullisuutta. Tärkeitä arvoja mielestäni molemmat.

”Jokainen voi siis arvella, miten nopeasti toimintaa jouduttaisiin liitossamme sopeuttamaan”

Kuten tiedetään globaalissa ja yhä digitalisoituvassa ympäristössä Veikkauksen asema kohtaa haasteita. Tämän tästä kuulee vaatimuksia Veikkauksen monopoliaseman romuttamisesta. Sekin tiedetään, että jo tällä hetkellä laaja joukko suomalaisia pelaa ulkomaisia rahapelejä netin kautta – ja se kai pitää nähdä enemmän nykyaikaan kuuluvana kuin sinällään tuomittavana…?

Mutta ongelmia joka tapauksessa on näköpiirissä. Eikä kaikki johdu pelkästään ulkoapäin tulevista paineista. Veikkaus osaa luoda niitä itsekin.

Uuden yhtiön yhdentymispöytäkirjassa on luvattu, että yhtiö tulouttaa vuosittain omistajilleen noin miljardia euroa jaettavaksi edelleen avustuksina. Edelleen on sovittu, että 53 prosenttia tuotosta ohjataan urheilulle, tieteelle ja taiteelle (OKM:n kautta), 43 prosenttia sosiaali- ja terveysjärjestöille (STM) sekä 4 prosenttia hevosurheilulle (MMM). Vaara siitä, ettei miljardin euron vuositavoite jatkossa toteudu, on täysin mahdollinen. Eikä kyse siis ole pelkästään ulkoisista haasteista.

Automaattipelaaminen on näet tulossa täyden tunnistautumisen piiriin vuoden 2022 alusta. Tämä tarkoittaa sitä, että jos pelaat vaikkapa vain euron tai pari peliautomaatteihin, joita on esimerkiksi kaupoissa ja huoltoasemilla, se ei enää parin vuoden jälkeen onnistu ilman tunnistautumista, käytännössä ilman veikkauskortin hankkimista. Jos joku väittää, ettei tämä vähennä pelaamista, on aikamoinen haaveilija.

On jopa pelätty, että monet edellä mainitsemani edunsaajat joutuvat supistamaan toimintansa, huonoimmassa tapauksessa jopa laittamaan lapun luukulle. Suomeksi: jos jaettava potti pienenee, myös avustukset pienevät. Pahimman arvion mukaan miinusmerkkiä voi tulla jopa 200 miljoonaa euroa vuodessa eli viidenneksen vähemmän kuin nykyinen jakovara on.
Suomen Keilailuliiton vuosibudjetista noin neljännes katetaan valtionosuuksilla eli veikkausvoittovaroista. Jokainen voi siis arvella, miten nopeasti toimintaa jouduttaisiin liitossamme sopeuttamaan, jos valtionosuus oleellisesti laskisi. Tietenkin vaihtoehtona on lisätä omaa varainhankintaa, mutta kokemuksesta tiedän, ettei sekään ihan helposti onnistu.

On tietenkin erittäin hyvä, että ongelmapelaamiseen puututaan kaikin mahdollisin keinoin. Yksi keino on juuri pelaajan tunnistaminen. Mutta ammutaanko kärpästä tykillä, jos automaattipelaaminen vaatii jatkossa tunnistautumista. Luulen, että pahimpiakin ongelmapelaajia löytyy kuin kauppojen automaattien käyttäjät. Tietäen hyvin, että ongelmapelaamista sieltäkin löytyy varsin paljon.

Ongelmapelaajiin Veikkauksella on jo nyt aikamoinen arsenaali käytettävissään lähtien alaikäisten jättämisestä kaikkien pelien ulkopuolelle ja tarjoamalla pelaajalle mahdollisuuden asettaa itselleen rajoja muun muassa kortti- ja verkkopelaamiseen sekä kasinolla käymiseen.

”Jokainen voi siis arvella, miten nopeasti toimintaa jouduttaisiin liitossamme sopeuttamaan”

Jätä vastaus