tiistai, marraskuu 24, 2020
Vakiopalstat

Omega

284Luettu

Olen aina ajatellut niin, että jos jotain tehdään niin se myös tehdään. Viisi vuotta sitten, kun päätin pyrkiväni liiton puheenjohtajaksi, tuskin monikaan otti tätä aikomusta vakavasti. Toisin kävi.

Syitä puheenjohtajuudesta luopumiselle on useampia, mutta kaikista olennaisin on se, että en enää kokenut tuovani toimintaan mitään merkityksellistä. Silloin on kaikkien etu, että johto vaihtuu. En halua istua kokouksissa vain istumisen ilosta tai sen takia, että kautta olisi jäljellä vuosi. Laji on kärsinyt pysähtyneisyydestä niin pitkään, että enää tähän ei ole varaa.

Tätä kirjoittaessani seuraava puheenjohtaja ei ole vielä selvillä. Henkilöllä ei pitäisi muutenkaan olla merkitystä – vain asiat ja tulokset ratkaisevat. Toivonkin oikeastaan vain kahta asiaa: Sitä, että viimeisten kolmen vuoden aikana tehty työ on tuonut hyödyllisiä työkaluja lajin eteenpäin viemiseksi ja sitä, että menneisyyteen peilaaminen on jätetty taakse. 80-luku ei tee paluuta, vaikka kuinka sitä joku toivoisikin. Meidän on kyettävä uudistumaan ja vastaamaan niihin haasteisiin, joita elämämme aika asettaa.

Näiden vuosien aikana olen tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että paikallisliitot kuuluvat menneisyyteen. Me tarvitsemme elinvoimaisia seuroja ja toimivan kattojärjestön. Paikallisliitoille en näe enää nykyään, saati tulevaisuudessa minkäänlaista relevanttia roolia. Toivon, että tähän todellisuuteen herätään ennemmin kuin myöhemmin.

Maajoukkueemme on jotain, mistä on helppoa olla ylpeä. Valmennustiimi on ottanut lyhyessä ajassa valtavia harppauksia toiminnan kehittämiseksi, ja tästä on saatu kiitosta olympiakomiteasta asti. Huippukeilailu ei ole kulu – se on liittomme velvollisuus.

Minun työni on nyt tehty. Olen erittäin kiitollinen siitä, että sain sitä tehdä. Keilailu on yhteinen asia.

Leave a Response