perjantai, huhtikuu 23, 2021
Vakiopalstat

Hei keilaajaystävät,

Tätä kirjoittaessa on joulukuun 7. ja ilokseni sain viikonloppuna kuulla valtuustolta nauttivani edelleen luottamusta ja jatkan siis liittomme puheenjohtajana seuraavatkin kaksi vuotta yhdessä uuden valitun hallituksen kanssa. Ensimmäinen PJ-vuoteni ei todellakaan ollut sellainen kuin kuvittelin. Keilaamme jatkossakin terveys edellä ja joudumme ikävä kyllä koronan takia edelleen sekä siirtämään että perumaan kilpailuja, kunnes palaamme vähitellen vuoden 2021 aikana uuteen normaaliin rokotteen myötä. Aion itse ottaa rokotteen heti, kun on vuoroni ja kannustan myös muita niin tekemään. Rokotettuna pääsemme jatkamaan harrastustamme keilahalleissakin parhaiten ja turvallisesti.

”Korona-aika on erityisen haastava halliyrittäjälle, joten meidän tulee todella puhaltaa yhteen hiileen.”

Pidimme lokakuun lopussa Keilailuliiton liittokokouksen. Varsin ansiokkaasti paikalla Vantaalla joko henkilökohtaisesti tai valtakirjoilla oli 35 paikallisliittoa, jotka edustivat noin 70 % koko jäsenistöstä. Kokouksessa hyväksyttiin toiminta- ja taloussuunnitelmat vuosiksi 2020–22 ja valittiin uusi valtuusto. Minulle keskeisin asia kokouksessa oli käydä läpi uusi keilailustrategiamme ja hyväksyttää se. Koko Kaikki Keilaa -strategia 2020-25 löytyy SKL:n sivuilta: www.keilailu.fi/keilailuliitto/strategia-2/

Suosittelen strategian läpikäymistä teille kaikille, mutta haluan nostaa myös tässä palstassani esiin uudet avaintavoitteet.

Pääkokonaistavoitteena on siis saada keilailua oikeasti harrastavien määrä taas nousuun ja pyrkiä tekemään sitä kaikille rintamilla.

Strategiamme avaintavoitteet ovat seuraavat:

AVAINSTRATEGIA 1: UUSI HARRASTUS MONELLE UUDEN KEILAAJAN ETUKORTILLA YHDESSÄ KEILAHALLIEN KANSSA
Haetaan yhteistyössä keilahallien kanssa parhaat tavat saada uudet keilaajat harrastamaan lajia.

Tunnusluvut: Uusien jäsenien määrä, Uuden keilaajan etukorttien määrä, Ensilisenssistä normaalilisenssiin 2 vuoden jälkeen.

AVAINSTRATEGIA 2: PIDETÄÄN KEILAILU YLLÄ KOKO ELINKAAREN AJAN LAPSESTA VETERAANEIHIN
Pidetään keilailu mielenkiintoisena, terveellisenä ja turvallisena harrastuksena lapsesta veteraaneihin.

Tunnusluvut: Veteraanien lisenssien kokonaismäärä, veteraanien kilpasarjamäärät per keilaaja.

AVAINSTRATEGIA 3: JUNIORIEN JA NUORTEN KEILAILUN NOSTAMINEN
Tehdään keilailusta lapsia ja nuoria kiinnostava harrastusmuoto.

Tunnusluvut: Juniorien ja nuorten osuus jäsenistöstä (tilanne 1.12.20 7,0 %)

AVAINSTRATEGIA 4: NAISTEN KEILAILUN NOSTAMINEN KAIKILLA TASOILLA
Luodaan keilailusta naisia kiinnostava harrastusmuoto.

Tunnusluvut: Naisten osuus jäsenmäärästä (tilanne 1.12.20 17.9 %), Naisten kilpasarjamäärät per keilaaja,

Naisten osuus päätöksenteosta – tilanne 7.12.2020: 8.7 % (paikallisliittojen puheenjohtajat (5/63) + SKL:n hallitus (0/10) ja valiokunnat (4/31)

AVAINSTRATEGIA 5: PIDETÄÄN SUOMALAINEN KEILAILU EDELLEEN KANSAINVÄLISELLÄ HUIPULLA Tunnusluvut: Arvokilpailumenestys, Menestys muissa kansainvälisissä turnauksissa.

AVAINSTRATEGIA 6:
KEILAILUN NÄKYVYYDEN MODERNISOINTI DIGIAIKAAN

Keilailun näkyvyyden ja imagon nostaminen tiedotusvälineissä ja erityisesti somekanavissa
Tunnusluvut: Seuraajien/tilaajien määrät Keilailuliiton some-sivuilla.
Tilanne 7.12.20: Facebook 2742 + YouTube 1210+ Instagram 877

Strategiassa on jo listattu useita hyviä keinoja ym. tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta meidän tulee olla koko ajan herkkänä löytämään uusiakin keinoja. Numeerisia tavoitteita mittareille ei ole vielä sovittu, mutta tulemme seuraamaan sekä mittareita, että keinoja liittohallituksen kokouksissa ja asianomaisissa valiokunnissa – esimerkkinä myös uudessa perustettavassa naisvaliokunnassa.

Tiedän että näin korona-aikana ei ole helppo saada ihmisiä aloittamaan uutta harrastusta, mutta strategiakaudella 2020–25 koronan kanssa varmasti opitaan elämään. Esimerkiksi etukortti-mallimme on monivuotinen, jossa toimiva yhteistyö keilahallien kanssa on ensiarvoista. Haluankin tärkeänä strategiaedellytyksenä nostaa esiin juuri tarpeen läheiseen yhteistyöhön paikallisliittojen ja keilahallien kanssa. Jos yhteistyö keilahallien ja kilpakeilaajien kanssa ei toimi – syystä tai toisesta – sekä keilahalli, liitto ja sen kaikki keilaajat kärsivät.

Toivomuksenani onkin, että ilmoitatte vaikka luottamuksella suoraan allekirjoittaneelle, jos teistä tuntuu, ettei yhteistyö alueellanne keilahallin ja kilpakeilaajien kanssa ei toimi, niin katsotaan vaikka yhdessä, miten tilannetta voidaan parantaa. Meillä on jo nyt useita positiivisia kokemuksia, että näiden oikeasti yhteisten tavoitteiden kautta, löytyy keskusteluissa myös yhteinen sävel.

Korona-aika on erityisen haastava halliyrittäjälle, joten meidän tulee todella puhaltaa yhteen hiileen. Kukaan meistä ei kisaa ilman keilahallia, jossa kisoja voi ja halutaan järjestää ja menestyvä keilahalli taas tarvitsee meitä sitoutuneita keilailun harrastajia.
keilailuterveisin,

Olli Hossi,
puheenjohtaja
Suomen Keilailuliitto

Leave a Response