torstai, 28 lokakuun, 2021
Vakiopalstat

40 vuotta maailman huipulla!

Tämän lehden lukijoille ei tarvinne todistella, että keilailu on monella tavalla hieno laji. Monien mielestä paras. Se sopii nuorille ja vanhoille, naisille ja miehille sekä erityisryhmille. Kaikille. Keilailun harrastaminen ei välttämättä vaadi paljon, mutta keilaajan niin halutessa, se vaatii enemmän kuin paljon.

Keilailu on myös siitä hieno laji, että siinä voi pysyä maailman huipulla jopa kymmeniä vuosia. Tähän ei moni muu laji pysty. Monessa lajissa urheilijan huippuvuodet kestävät ehkä vain muutaman vuoden, korkeimmillaankin noin kahden, kolmen olympiadin verran. Vaikkapa yleisurheilija, joka on parhaimmillaan hieman yli kaksikymppisenä, ei todennäköisesti ole lajinsa parhaimmistoa enää kymmenen tai ainakaan kahdenkymmenen vuoden päästä.

Suomessa esimerkiksi Kimmo Lehtonen voitti henkilökohtaisen SM-hopean vuonna 1984 ja valittiin ensimmäisen kerran maajoukkueeseen heti seuraavana vuonna. Nyt lähes 40 vuotta myöhemmin hän valmistautuu taas maajoukkueen jäsenenä Talissa keilattaviin EM-kisoihin. Eikä ole liioiteltua sanoa, että kuuluu maailman parhaisiin, kun tulee valituksi Suomen maajoukkueeseen.

Entä Walter Ray Williams Jr., joka valittiin ensimmäisen kerran USA:n ammattilaiskiertueen PBA:n vuoden pelaajaksi vuonna 1986 ja teki sen saman vielä seitsemännen kerran vuonna 2010. Ja tänäkin päivänä hän kaataa keiloja siihen malliin, että tiedä vaikka saavuttaisi ensimmäisenä keilaajana maailmassa viiden miljoonan dollarin haamurajan palkintorahoissa.

Vastaavia kymmenien vuosien huippu-uria keilailussa tehneitä voisi luetella vaikka tämän palstan täyteen, mutta tyydytään nyt noiden kahden edellä mainitun lisäksi Eija Krogerukseen, joka voitti urallaan seitsemän Suomen mestaruutta kolmella eri vuosikymmenellä ja saavutti yhteensä 19 arvokisamitalia. Eikä nyt unohdeta Mika Koivuniemeä tässäkään: henkilökohtainen maailmanmestaruus vuonna 1991 ja valinta vuoden pelaajaksi PBA:ssa vielä vuonna 2011. Ja paljon on tapahtunut myös ennen ja jälkeen noiden vuosilukujen.

Edellä olevalla en halua mollata muita lajeja. Lajit ovat hyvin erilaisia eikä niiden keskinäinen vertailu ole useinkaan perusteltua. Mutta omaansa saa kuitenkin kehua.

Suomen Keilailuliiton jäsenprofiilin tarkastelu kertoo osaltaan siitä, että keilailua voi harrastaa ”vauvasta vaariin”.

Mutta mikä sitten tekee keilailusta lajin, jossa urheilija voi pysyä maailman huipulla tai ainakin hyvin lähellä sitä jopa vuosikymmeniä. Ehkä ainakin se, ettei lajimme vaadi (räjähtävää) nopeutta, (maksimaalista) voimaa eikä (erityistä) fyysistä kestävyyttä, jotka ovat monissa lajeissa tärkeitä, jopa pakollisia ominaisuuksia.

Sen sijaan tarkkuus, toisto, kehon koordinaatio ja henkinen kantti ovat keilailussa menestymisen kannalta ensiarvoisia, jotka taidot ja ominaisuudet on mahdollista säilyttää parhaimmillaan vuosikymmenten ajan. Eikä pidä unohtaa olosuhteiden lukutaitoa, pallojen ominaisuuksien ymmärrystä sekä heiton muunneltavuustaitoa, jotka ovat keilailun erityisvaatimuksia.

Myös Suomen Keilailuliiton jäsenprofiilin tarkastelu kertoo osaltaan siitä, että keilailua voi harrastaa ”vauvasta vaariin”. Suurin osa Suomen rekisteröityneistä keilaajista on seniori- ja veteraani-ikäisiä. Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Liiton juniori- ja nuorisotoiminta on ymmärtääkseni hyvässä kehitysvaiheessa. Myös kysely suomalaislapsille osoitti keilailun olevan heidän harrastustoiveidensa kärkikymmenikössä, kun harrastusvaihtoehtoja annettiin 76.

Hedelmällistä maaperää useiden vuosikymmenten harrastukselle on siis edelleen olemassa.

Harri Järvinen

Leave a Response