maanantai, heinäkuu 22, 2019
Kisajutut

Mainarit ja GB juhlivat SM-liigan mestaruuksia

Naisissa GB oli lopulta ykkönen kokoonpanolla Heidi Manninen, Senni Savikurki, Reija Lundén, Roosa Lundén, Elice Piksilä ja Nina Kovanen.
31lukukertaa

Miesten SM-liigassa läpi kauden loistanut Varkauden Mainarit piti pintansa loppuun asti ja nappasi kolmannen peräkkäisen liigamestaruuden. Naisissa mestari vaihtui, kun Helsingin GB voitti mestaruuden pitkän tauon jälkeen.

Valtakunnansarjojen finaalit pelattiin Talissa lauantaina 27. huhtikuuta. Miesten SM-liigassa kolmen joukkueen mitalipeleihin etenivät runkosarjan peräti 134 sarjapisteen erolla voittanut Varkauden Mainarit, toiseksi sijoittunut Lahden Bay sekä Helsingin GB.

Mainarit hyötyi runkosarjan voittamisella siten, että se lunasti paikkansa suoraan loppuottelussa ja jäi odottamaan Bayn ja GB:n välisen välierätaistelun voittajaa vastustajakseen.

Bayn joukkueessa mitalipeleissä keilasivat Lassi Aalto, Teemu Putkisto, Jari Ratia, Linus Boström ja Juhani Tonteri.

Myös GB:n joukkue oli täynnä huipputason keilaajia, kun radoilla nähtiin Joonas Jähi, Pyry Puharinen, Kert Truus, Olli-Pekka Pajari ja Kai Virtanen.

Välierässä joukkueet keilasivat kaksi sarjaa ja lopulta raskaat pisteet ratkaisivat paikan loppuottelussa.

Päivä alkoi GB:n kannalta lupaavasti, vaikkakin välierän avaussarja oli todella tasainen. GB:n ankkurin Joonas Jähin upea sarja 274 varmisti lopulta sen, että GB nappasi sarjasta kymmenen raskasta pistettä pienellä erolla yhteispistein 1154-1137. Bay onnistui voittamaan kolme mies miestä vastaan -ottelua, joten avaussarjan raskaat pisteet 14-6 GB:lle.

Bay kampesi itsensä vielä loppuotteluun toisen sarjan tuloksilla. Jos Jähi oli joukkueensa tuki ja turva avaussarjassa, sattui hänelle tällä kertaa heikko suoritus 155 pistettä, jolla hän hävisi raskaat pisteet Bayn ankkurille Juhani Tonterille. Kun Teemu Putkisto ja Lassi Aalto voittivat omat pelinsä, tarkoitti se Baylle 16 pistettä, jonka turvin joukkue eteni finaaliin yhteispistein 22-18.

Finaali Mainarien taidonnäyte

Finaalissa Mainarit osoitti Bayn kustannuksella, miksi joukkue on ollut lyömätön tälläkin kaudella miesten SM-liigassa. Loppuottelussa Mainareilla pelasivat huippunimet Joonas Jehkinen, Tomas Käyhkö, Pasi Uotila, Juho Rissanen ja Marek Talpa.

Joukkue otti loppuottelussa murskaavan otteen ja nappasi ensimmäisestä sarjasta jo ratkaisevan tuntuisen 18-2-voiton keilapisteillä 1131-1059.

Mainarit oli päättyneellä kaudella lyömätön miesten SM-liigassa. Joukkueeseen kuuluivat ylärivissä Mika Heino, Ari Jehkinen, Onni Riikonen, Juha Immonen, Pasi Uotila ja alarivissä Juho Rissanen, Marek Talpa, Joonas Jehkinen ja Tomas Käyhkö.

Bay tarvitsi toisesta sarjasta loistosuorituksia, mutta Mainarien pelaajien vain kiristäessä tahtia, ei kauden 2018-19 liigamestarista ollut epäselvyyttä. Toisen sarjan keilapisteet Mainarien hyväksi 1161-1044 ja raskaat pisteet toistamiseen selvästi 18-2.

Mainareita läpi kauden menestyksekkäästi ankkuroinut Joonas Jehkinen oli jälleen mies paikallaan ja keilasi omiin sarjoihinsa pisteet 247 ja 279. Runkosarjassa Jehkinen keilasi 44 sarjaa upealla 220,18 pistekeskiarvolla ja keräsi joukkueelleen 72 raskasta pistettä, mikä oli kaikista miesten liigapelaajista eniten. Kolmannen peräkkäisen liigamestaruuden varmistaminen merkitsi paljon.

– Se on tällä joukkueella ja tällä hetkellä ihan ykkösjuttu. Olimme paljon parempia tänään. Ensimmäinen sarja meinasi alussa kääntyä Baylle, mutta otimme sen kiinni ja olimme jo lähellä voittaa 20-0. Toisessa sarjassa peli oli tietysti vielä auki, mutta emme me hyydy yleensä näissä paikoissa, Jehkinen kertoi voiton ratkettua.

GB naisten ykköseksi

Naisten SM-liigan mitalipeleihin etenivät runkosarjan ykkönen GB, edelliset neljä vuotta peräkkäin mestaruutta juhlinut Porin Giants sekä Lahden Bay. GB:n ja Giantsin taistelu suorasta loppuottelupaikasta oli lopulta tiukka runkosarjassa, sillä helsinkiläiset voittivat runkosarjan vain kymmenen raskaan pisteen erolla.

Lopulta runkosarjan kärkikaksikko pääsikin loppuotteluun ottamaan mittaa toisistaan, kun Giants voitti välierässä Bayn, jonka joukkueessa pelasivat mitalipeleissä Eliisa Hiltunen, Hannele Impola, Riikka Ratia, Krista Pöllänen ja Vilma Salo.

Giantsin Piritta Maja, Ani Juntunen, Peppi Konsteri ja Sanna Pasanen voittivat lopulta molemmat sarjat selvällä erolla ja kahden sarjan jälkeen raskaat pisteet menivät Giantsin hyväksi 24-8. Yksi välierän ratkaisevista tekijöistä oli Ani Juntusen toiseen sarjaan heittämä komea sarja 289, joka viimeistään varmisti Giantsille paikan loppuottelussa.

Välierävoitosta saatu hyvä henki ei kuitenkaan siivittänyt porilaisia mestaruuteen tänä vuonna, kun läpi kauden vahvasti keilannut GB oli loppuottelussa kovassa iskussa.

Reija Lundén, Roosa Lundén, Nina Kovanen ja Heidi Manninen keilasivat kaikki loppuottelun avaussarjaan yli 200 pistettä ja nappasivat raskaat pisteet 12-4.

Toisissa sarjoissa Lundénien äiti-tytär-kaksikko voitti omat nainen naista vastaan-pelinsä, minkä lisäksi Nina Kovanen heitti loistosarjan 258. GB:lle naisten liigamestaruus oli ensimmäinen sitten vuoden 2003.

Samalla kokeneesta Reija Lundénista tuli keilaaja, joka on voittanut liigamestaruuden kolmella eri vuosikymmenellä.

– Todella hieno fiilis. Onhan tämä hieno asia meille. Pitkä kausi takana ja paljon oli liigassa haastetta erityisesti Giantsia vastaan. Pienet erot ratkaisivat tänään, mutta pystyimme puristamaan tarvittavat voitot.

Mistral nousi miesten SM-liigaan

Samanaikaisesti käytiin sekä miehissä että naisissa kamppailu ensi kauden liigapaikoista liigakarsinnan muodossa.

Miesten SM-liigan viimeiseksi tällä kaudella jäänyt Joensuun JoesGold säilytti liigapaikkansa olemalla karsinnan paras joukkue keräten neljässä karsintaottelussa 76 sarjapistettä. Loviisan keilailuliittoa edustava, mutta porvoolaisseuraksi tunnustautuva Mistral puolestaan nähdään uutena joukkueena liigassa, kun se onnistui olemaan karsinnan toiseksi paras.

– Aika mahtavalta tuntuu. Itsekin pääsee vanhalla iällä pelaamaan liigaan. Jossain vaiheessa on ihan unohtunut, että sellainen mahdollisuus voisi olla, mutta nyt tässä kävi näin mukavasti. Meillä on vielä mielenkiintoinen joukkue, kun kahdeksasta pelaajasta kuusi ovat porvoolaislähtöisiä, Korhonen kommentoi.

Mistral lähtee kirkas tavoite mielessä ensi kauteen.

– Tavoitteena on pitää liigapaikka ilman karsintoihin joutumista. Nöyristelemään ei lähdetä ja pyrimme keilaamaan tosissaan, muttei vakavissaan pieni pilke silmäkulmassa, Jukka Nurminen sanoo.

Naisten liigakarsinnassa viime kauden liigajoukkueet pitivät paikkansa, kun Rauman Smash ja Kotkan ET olivat karsinnan kaksi parasta joukkuetta ja keilaavat ensi kaudellakin SM-liigassa.

teksti ja Kuvat: Henri Havusela

Jätä vastaus