tiistai, marraskuu 24, 2020
Kisajutut

Arvokilpailuiden aikatauluihin runsaasti muutoksia

240Luettu

Suomalaisittain merkittävin muutos oli miesten EM-kilpailuiden siirtäminen. Kotikisat oli tarkoitus keilata Helsingissä Talin keilahallissa 12.-23. elokuuta.

Koronaviruksen aiheuttamien haasteiden takia kilpailut päätettiin siirtää keilattavaksi 12.-23. tammikuuta 2021. Myös Tanskassa Aalborgissa pelattavat naisten EM-kilpailut siirtyvät niin ikään ensi vuodelle (27.1.-7.2. 2021).

– Kovasti työtä olemme kisojen eteen tehneet toimistolla ja työryhmän kanssa jo parisen vuotta, joten tietysti harmi, että näin kävi, mutta kaikki on kohta taas valmiina tammikuulle. Kyllä tämä siirto kaikkien ja etenkin pelaajien kannalta oli varmasti oikea päätös tässä vallitsevassa epävarmassa tilanteessa, SKL:n toiminnanjohtaja Sami Järvilä kommentoi miesten EM-kotikilpailuiden siirtoa.

Myös keilailun maailmanliitto World Bowling on tehnyt koronaviruspandemian takia uusia muutoksia tuleviin arvokilpailuihin.

Alkuperäisen aikataulun mukaisesti syyskuussa Perussa Limassa järjestettävät nuorten MM-kilpailut on peruttu.

World Bowling kuitenkin neuvottelee parhaillaan, että nuorten MM-kilpailut keilattaisiin vuoden 2021 kesäkuun lopussa (26.6.-4.7.2021) samanaikaisesti junioreiden MM-kilpailuiden kanssa Ruotsissa Helsingborgissa. Maailmanliitto lupaa tiedotteessaan lisätietoa tästä aiheesta myöhemmin kesän aikana.

Lisäksi Kuwaitissa järjestettävät vuoden 2020 QubicaAMF maailmancup sekä parakeilailun maailmancup siirtyvät tämän vuoden marraskuulta ensi vuoden maaliskuulle.

Muita muutoksia:

Junioreiden MM-kilpailut tosiaan järjestetään tämänhetkisellä tiedolla 26.6.-4.7.2021 Ruotsissa Helsingborgissa. Mahdollisesti myös nuorten MM-kilpailut tullaan yhdistämään tämän tapahtuman kanssa, mutta neuvottelut ovat vielä käynnissä.

Vuonna 2021 Kuwaitissa järjestettävät yhdistetyt naisten ja miesten MM-kilpailut siirtyvät vuoden vuoden 2022 lokakuulle. The World Games puolestaan järjestetään heinäkuussa 2022.

Senioreiden MM-kilpailut järjestetään marraskuussa 2021 samanaikaisesti World Bowlingin kongressin kanssa. Tapahtumapaikka tullaan ilmoittamaan kesäkuun 2020 loppuun mennessä.

Leave a Response