maanantai, elokuu 2, 2021
Haastattelutkansi

Voimamiehestä keilaajaksi

Janne Virtanen nappasi ensimmäisen kilpailuvoittonsa keilailussa vuonna 2018.

Maailman vahvimman miehen tittelin voittanut Janne Virtanen kaataa nykyään keiloja.

Janne Virtanen vastaa puhelimeen mistäpä muualta kuin rakennustyömaan ääreltä. Rakennusalan yritystä pitävä Virtanen on elättänyt itsensä alan töillä jo vuosikymmeniä. 2000-luvun alkupuolella hänet tunnettiin tosin aivan muista asioista – nimittäin valtavista voimistaan.

Voimamiehenä tunnettu Virtanen kruunattiin maailman vahvimmaksi mieheksi vuonna 2000. Lajin MM-kisoista tarttui tämän lisäksi mukaan myös hopeaa ja pronssia.

– Siltä ajalta on paljon hienoja muistoja. Voimamiesten kulttuuri oli erittäin hyvä ja olimme kaikki kuin yhtä suurta perhettä. Kilpailuissa mentiin kovaa, mutta vapaa-ajalla olimme parhaita ystävyksiä. Vähän kaiholla niitä aikoja muistelee, mutta aika aikaansa kutakin. Elämässä ei ollut tuolloin oikein muuta kuin jatkuva treenaaminen töiden ohella, Virtanen kertoo.

Voimamieslajit saivat sittemmin jäädä ja nykyään tilalla ovat hieman kevyemmät harrastukset, kuten keilailu ja kalastus. Janakkalasta kotoisin oleva Virtanen ajautui keilahallille ystävän kehoituksesta seitsemisen vuotta sitten.

– Siinä joku naljailikin, että minusta ei tule ikinä keilaajaa, kun olen niin isokokoinen. Sain siitä vain lisää intoa. Muutamia kisavoittoja on sittemmin tullut, mutten minä vielä mikään kovan tason keilaaja ole.

Tie maailman vahvimmaksi eteni painilajien kautta

Suomi oli vuosina 1990–2001 varsinainen voimamiesten maa, sillä tuona ajanjaksona suomalaisurheilijat juhlivat MM-mitalia peräti kymmenen kertaa, joista Virtasen osuus on kolme mitalia. Virtasen urheilu-ura on kiinnostava ja varsin monipuolinen, sillä hänen polkunsa maailman vahvimpien joukkoon kulki ensin muiden lajien kautta.

– Päädyin voimamieshommiin paini- ja sumopainitaustan kautta. Kävin Japanissa muutamana vuonna sumopainin MM-kisoissa koettamassa ja painin muuten yhteensä parikymmentä vuotta. Treenasimme kesäisin punttia ja yksi tuttu totesi treenaamistani katsellessaan, että minun kannattaisi kokeilla voimamieslajeja. Lähdin parin pienemmän kilpailun jälkeen ensimmäisiin SM-kisoihin kokeilemaan ja olin muistaakseni heti mukavasti kuudes.

Painissa Virtanen saavutti peräti 18 SM-mitalia ja sumopainissakin irtosi MM-joukkuehopea, mutta kyseiset lajit saivat jäädä, kun panostus siirtyi voimapuolelle. Tokiossa vuonna 1997 järjestetyissä sumopainin MM-kisoissa Suomi taipui vain niukasti lajin mahtimaa Japanille pistein 1–2. Virtasen joukkuetovereina painivat Sherif El Digwy sekä kreikkalais-roomalaisen painin nelinkertainen EM-mitalisti Juha Ahokas.

– Maailmanmestaruuteenkin olisi ollut hyvä mahdollisuus, mutta treenasin kohtaamani japanilaisen kanssa, joten hän tiesi jo ennakkoon miten painin. Olin siihen aikaan vajaa 130-kiloinen ja painavimmat vastustajat olivat jopa 260-kiloisia. Oli siellä 305-kiloinenkin painija, mutten onneksi häntä vastaan en joutunut. Kookkaan kokoisia kavereita siinä lajissa on, Virtanen muistelee.

Maailman vahvin mies -kilpailuissa kansainvälinen läpimurto tapahtui vuoden 1999 MM-kisoissa, kun Virtanen otti hopeaa mestaruuden voittaneen Jouko Aholan vanavedessä. Vuotta myöhemmin Virtanen juhli voittoa Etelä-Afrikan Sun Cityssa. Vuonna 2001 Sambian MM-kisoista tuloksena oli pronssia.

– Tein aina töitä treenaamisen ohella, mutta valtaosa muista kilpailijoista teki voimamieslajeja ihan täyspäiväisesti. Moni saattoi olla työkseen esimerkiksi kuntosaliyrittäjä. Olisihan sitä voinut paremminkin pärjätä, jos olisi vain treenannut ja levännyt hyvin, hän toteaa.

– Pääsin matkustamaan useimmat Yhdysvaltojen osavaltiot läpi ja monia eksoottisia kohteita siihen päälle. Hauskoja muistoja on kertynyt, muttei sen suurempia kommelluksia tullut tehtyä. Otin homman sen verran tosissani, etten lähtenyt pahemmin mihinkään iltarientoihin, vaan rauhallisesti mentiin.

Virtanen joutui vuoden 2000 MM-voiton jälkeen median myllytykseen, nimikirjoituksia kyseltiin ja huomiota riitti. Nuorena tuli kulutettua enemmän penkkipunnerrusta kuin koulun penkkiä, joten janakkalalainen totesi tuolloin hankkivansa apua englannin kielen opiskeluun, jotta edustaminen sujuisi paremmin. Näin hän myös teki.

– Norjalainen voimamies Svend Carlsen ja ruotsalainen Magnus Samuelsson auttoivat paljon. He totesivat, että “soittelemme sinulle kerran viikossa ja sinähän vastaat”. Alku oli hankalaa, mutta hiljalleen kieli alkoi luistaa ja pärjäsin reissuissa jo yksinkin, Virtanen nauraa.

Rankka laji vaati veronsa ja vaikka Virtanen välttyikin vakavimmilta loukkaantumisilta, tekivät vuodet jälkensä kroppaan. Vuoden 2007 MM-kisoihin hän vielä osallistui, mutta pohkeen repeämä päätti kisaurakan ennen aikojaan. Myöhemmin ajatus lopettamisesta vahvistui.

– Lieviä loukkaantumisia alkoi tulla sen verran usein ettei hommassa ollut enää tarpeeksi järkeä. Olin jo pärjännyt hienosti ja isoin palo alkoi hiipua. Lajissa pitää kestää paljon tuskaa ja kipua, mutta tuumasin, ettei sitä välttämättä enää tarvitse sietää. 2008 lopetin ja kävin vuoden verran vielä hieman treenailemassa, mutta sen jälkeen en ole enää salilla käynyt.

Keilailussa tavoitteena täydellinen sarja

Nykyään Virtanen ei enää nosta yli satakiloisia atlaskiviä, vaan huomattavasti kevyempiä keilapalloja. Hämeenlinnalaista Juvel-Teamia edustava Virtanen on edennyt toistaiseksi valtakunnalliseen keskiarvoon 183.47. Tällä kaudella kilpailusarjoja ei ole kuitenkaan vielä kertynyt.

– Tässä olen odotellut, että tämä koronavaihe menisi ohi, niin pääsisin taas normaalisti hallille, Virtanen harmittelee.

Virtanen on tottunut harjoittelemaan erilaisia lajeja ja hän ymmärtää valmennuksen merkityksen. Hyväksi urheilijaksi harvemmin edetään täysin omin voimin. Kun johonkin ryhdytään, tehdään se kunnolla, eikä keilailussakaan edetä täysin ilman tavoitteita.

– Jokainen ymmärtää, että tulosta ei synny vaikka kuinka roimisit sitä palloa, jos ei ole mitään käsitystä siitä, mitä pitäisi tehdä. Sirenin Matti on auttanut minua paljon ja Mankisen Erkki on myös jakanut hyviä neuvoja.

– Olen heittänyt yhteen sarjaan parhaimmillaan 289 ja 300-sarjan heittäminen kilpailutilanteessa siintää tavoitteissani. 200 pisteen keskiarvoon olisi myös hienoa joskus yltää – pikkuhiljaa sitä kohti. Ennen koronaa heittelin kisan melkein viikoittain, vähän vaihtelevasti. Keilailussa niin kuin muussakin urheilussa pitää myös pään olla kunnossa, sen olen saanut huomata.

Teksti: Markus Viljanen
Kuva: Aki Aarikka

Leave a Response