maanantai, elokuu 2, 2021
Haastattelut

Olympiakehästä keilaradoille

Urheiluhullun Reima Virtasen elämään on mahtunut paljon ja palkintokaappikin kertoo vaiheikkaasta elämästä. Harvalla on palkintoja sekä nyrkkeilystä että keilailusta.

Nyrkkeilyn olympiamitalisti Reima Virtanen harrastaa nykyään keilojen kaatamista: ”Keilailussa saa mahtavia fiiliksiä”

”Kemissä on nyt keilailun kannalta hankala tilanne, kun kunnan omistama keilahalli on ollut koronatilanteen takia kiinni. Tornion ja Rovaniemen yksityisomisteiset hallit ovat auki, mutta täällä Kemissä tulee monelle pitkä tauko heittämisestä. Onneksi hiihtämään sentään pääsee.”

Näin tuumaa Kemistä kotoisin oleva ja siellä yhä asuva 73-vuotias Reima Virtanen. Entinen olympiatason huippunyrkkeilijä on viettänyt aikaansa keilaradoilla jo kymmeniä vuosia. Keilailu oli ensin Virtaselle rentoa ajanviettoa nyrkkeilyn yhteydessä, kunnes kilpailuvietti sai hänet kaatamaan keiloja myös hieman totisemmin.

– Toinen valmentajistani keilasi jo 1970-luvun alussa ja hänen kauttaan päädyin keilahallille.

Treenasimme nyrkkeilyssä varsin kovaa, joten kävin aina välillä keilahallilla “löysäämässä” itseäni. Olihan se jännää hommaa, eikä siinä saanut samalla tavalla selkäänsä kuin nyrkkeilyssä, Virtanen nauraa.

Keilailu tuli mukaan Virtasen nyrkkeilyuralla edustamaan seuraan Kemin Intoon vuonna 1987. Tuolloin hän alkoi keilaamaan aktiivisesti ja myös kilpailulappujen täyttäminen tuli tutuksi.

– Tuolloin aloin saman tien myös kilpailemaan lajin parissa. Siinä oli meillä entisiä painijoita, nyrkkeilijöitä ja vaikka kuinka monen muun lajin harrastajia. Seurassa oli parhaimmillaan yli 40 keilaajaa. Keskinäistä kilpailua oli paljon, seuraotteluita ja vaikka mitä, Virtanen muistelee.

– Pyrin nykyäänkin heittämään mahdollisuuksien mukaan jokaisen paikallisen seuran kilpailua vähintään kerran. Siinä saa hyvää virikettä omalle kilpailuvietille.

Kesäisin Virtanen pelaa golfia. Pelikaverina on ajoittain myös Martti Koskela, joka tunnetaan keilailumaailmassa muun muassa kaksinkertaisena SM-kultamitalistina ja Eurooppa Cupin mestarina.

– Aloitin golfin viisikymppisenä. Sitä on varsin mukava pelailla kesäisin. Hole in onea en ole vielä kertaakaan lyönyt, mutta birdieitä on kertynyt ja eaglekin, Virtanen kertoo.

 

Olympiamenestys toi ihailijoiden lisäksi myös vastoinkäymisiä

Nyrkkeilykengät ripustettu jo olalle. Reima Virtanen ei kaipaa enää kehään, mutta 73-vuotias olympiamitalisti viihtyy keilaradoilla.

Virtanen valittiin Suomen parhaaksi nyrkkeilijäksi vuosina 1969, 1971 ja 1972. Hän voitti EM-pronssia vuosina 1969 ja 1971. Vuoden 1972 Münchenin olympialaisista Virtanen saavutti olympiahopeaa 75-kiloisten sarjassa. Finaalissa Vjatšeslav Lemešev oli liian kova pala purtavaksi, mutta mitalijuhlat olivat kuitenkin tosiasia.

Kyseiset kesäolympialaiset muistetaan urheilun ohessa myös Münchenin verilöylystä. Palestiinalainen terroristijärjestö Musta syyskuu otti 12 Israelin olympiaedustajaa panttivangiksi. Panttivankien pelastusyritys epäonnistui pahasti ja poliisien sekä terroristien välisessä tulitaistelussa menehtyi lopulta 17 ihmistä. Nuo hetket muistuvat edelleen hyvin Virtasen mieleen.

– Olihan se järkyttävä tapahtuma. Kisat meinattiin keskeyttää, mutta kansainvälinen yhteisö pääsi yhteisymmärrykseen kisojen jatkamisesta. Minulla oli jo varma pronssimitali ennen iskua ja finaali oteltiin, kun kisoja päätettiin jatkaa. Iskua seuranneina päivinä konekiväärimiehiä ilmestyi vartioimaan joka paikkaan ja tuntui, ettei oikein mistään uskaltanut kulkea. Emme saaneet enää käyttää Suomen maajoukkueen asua, kun se oli niin samanlainen kuin israelilaisilla.

– Suomelle ne kisat olivat toki urheilullisessa mielessä menestys. Pekka Vasala ja Lasse Virén voittivat olympiakultaa. Lisäksi useammassakin lajissa tuli pronssia.

Virtanen palasi Suomeen ja kotikaupunkiinsa Kemiin juhlittuna sankarina. Olympialaisten hopeamitali toi julkisuutta ja juhlallisuuksia, mutta ajan mittaan siitä muodostui rasite. Liika oli liikaa, eikä muuttunut arki ollut pian enää käsiteltävissä.

– Minulla ei ollut minkäänlaista manageria siihen aikaan ja olin muutenkin aika yksinäinen. Kiersin niihin aikoihin Osuustukkukaupan tavarataloja tuote-esittelijänä ja iltaisin ei ollut pahemmin tekemistä, niin juopottelin aika lahjakkaasti töiden jälkeen. Ei ollut sellaisia ystäviä, jotka olisivat jarruttaneet menoa. Enkä kestänyt sitä julkisuutta Kemissä. Oli vaikeaa kulkea, kun joka paikassa oli selkääntaputtelijoita ja viinan tarjoajia. Sitä olympiafinaalia hehkuteltiin jatkuvasti, eikä pääni kestänyt sellaista.

– Myöhemmin olin Kemin kaupungilla töissä ja sain viimeisen varoituksen. Pitäisi mennä katkolle tai lähteä. Minulla meni siinä vaiheessa viinaan varmaan enemmän rahaa kuin ruokaan. Hädissäni sanoin, että menen AA-kerhoon, ja sinne lopulta myös suuntasin. Siitä alkoi matkani kohti raittiutta ja tuntui, että olin kuin taivaassa, kun sain alkoholin pois. Rahaakin alkoi jäädä enemmän tilille ja asiat parantuivat, Virtanen avaa vaikeita vuosiaan.

Keilailu tuo hyvän olon tunnetta

Virtasen keho on kokenut kuluneiden vuosikymmenten aikana kovia. Nivelrikon, leikatun selän ja katkenneen hauislihaksen lisäksi hänen oikeasta polvestaan löytyy tekonivel. Vammat eivät kuitenkaan tulleet nyrkkeilyaikoina, vaan raskaiden työhommien seurauksena.

Mieli vetää silti edelleen kilpailemisen pariin, vaikka kroppa prakaakin ajoittain vastaan. Kehäänkin hän ehti vielä pari vuotta takaperin, mutta kerta jäi tällä erää viimeiseksi.

– Keilailussa saa mahtavia fiiliksiä, varsinkin, jos onnistuu. Jos vaikka firmaliigassa voittaa tai heittää hyvän sarjan, niin kyllä se vielä fiilistä nostattaa, Virtanen tunnelmoi.

– Yksi kaveri haastoi minut kolmisen vuotta sitten ja otimme kolmieräisen näytösottelun virallisen kilpailutapahtuman yhteydessä. Nätisti se meni ja yleisökin taisi tykätä. Oli upea tunne päästä kehään. Nyrkkeilykehät ovat kuitenkin jääneet minun osaltani taakse, eikä kaipuuta enää ole. Silloin tällöin käyn salilla katselemassa harjoituksia – se riittää.

Teksti: Markus Viljanen
Kuvat: Reima Virtasen arkisto

Leave a Response