maanantai, huhtikuu 22, 2019
Haastattelutkansi

Eliisa Hiltusesta vuoden keilaaja 2018

Eliisa Hiltunen on vuoden keilaaja vuosimallia 2018.
63lukukertaa

Ballmaster Openin yhteydessä palkittiin perinteiseen tapaan Suomen Keilailuliiton valitsema vuoden keilaaja. Valinta osui vuoden aikana loistavaa työtä tehneeseen Eliisa Hiltuseen.

25-vuotias Hiltunen saavutti naisten EM-kisoissa viime vuonna kolme hopeamitalia, joista yksi oli henkilökohtainen mitali Mastersissa. Lisäksi Hiltunen pärjäsi upeasti Euroopan mestarien cupissa, josta hän nappasi niin ikään hopeamitalin.

Valinnasta silminnähden liikuttunut Hiltunen kiitteli valinnasta.

– Viime vuosi oli itselleni tärkeä, koska se oli itselleni läpimurto naisten kansainvälisiin kilpailuihin.

Hiltunen kertoo myös arvostavansa valintaa, kun Suomessa on niin paljon huipputason keilaajia.

Töitä pitää jaksaa tehdä unelmien eteen, jotta ne voi saavuttaa.

– EM-kilpailut oli todellinen työprosessi varsinkin henkisellä puolella. Euroopan Mestareiden Cup oli myös iso oma muistonsa, koska siellä ehti tapahtua paljon. Siellä tuntui aidosti myös, että olen hyvässä kunnossa ja luotin omaan tekemiseen vahvasti, Hiltunen muisteli vuoden kohokohtia.

Perusteluissaan Suomen Keilailuliitto myös kiitteli Hiltusta loistavasta asenteesta ja työmoraalista keilailun parissa.

– Olen alkanut kokea keilailua vielä vahvempana asiana, kun on paremmin tutustunut ihmisiin lajin parissa. Tämä laji yhdistää ihmisiä niin hienosti.

Hiltunen lähetti kiitoksensa myös suomalaiselle keilailuyhteisölle.

– Kiitos kaikille, jotka ovat olleet urallani mukana tavalla tai toisella, että olen päässyt tähän pisteeseen. Töitä pitää jaksaa tehdä unelmien eteen, jotta ne voi saavuttaa.

Jätä vastaus