tiistai, marraskuu 24, 2020
Ajankohtaista

Uuden keilaajan etukortti

224Luettu

– uusi tapa saada keilailulle harrastajia

Suomen Keilailuliiton hallitus on yhdessä etukorttityöryhmän kanssa työstänyt kevään aikana mallin uusien keilaajien saamiseksi keilailuharrastuksen pariin uudella houkuttelevalla tavalla.

Idea on saanut hallitukselta jo yksimielisen tuen ja seuraavana steppinä se etenee valtuustolle, joka kokoontuu sääntömääräiseen kevätkokoukseensa 14. kesäkuuta.

Uuden keilaajan etukortti olisi tarkoitus ottaa käyttöön heti seuraavan kauden alusta 1.7. alkaen.

Innostuneen keilaajan pitää kokea, että hänen kannattaa ostaa muutakin kuin joka kerran erikseen radat vain itselleen ja kavereilleen. Koska kukaan ei voi tulla keilaamaan käymättä keilahallilla, keilahalli voi jatkossa suoraan myydä asiakkaalle kännykkään digitaalisen keilaajan etukortin, jolla harrastus myös kilpailumielessä voi alkaa.

Keskeisemmät syyt yhteistyön lisäämiseen keilahallien kanssa ovat varsin selkeät:

a) Tavoitteemme ovat pitkälle aivan samat, eli SKL tarvitsee uusia kaikenikäisiä harrastajakeilaajajäseniä, ja keilahalliyrittäjät taas tarvitsevat uusia sitoutuneita asiakkaita, jotka keilaavat myös hiljaisempina aikoina, eli esimerkiksi päivisin, kuten juuri lajia harrastajat tekevät.

b) Kun joku päättää ryhtyä keilaamaan, ensimmäinen kontakti ei ole seura, paikallisliitto tai SKL vaan lähes aina keilahalli joko puhelimella tai internetin kautta varaten. Tästä syystä keilahalliyrittäjät tuntevat uudet ja vanhat asiakkaat parhaiten ja ovat avainasemassa siinä, mitä heille tarjotaan ja miten heidät saadaan harrastamaan lajia.

Valmisteluryhmässä olivat mukana liiton henkilöstön lisäksi myös seuraavien keilahallien vetäjät: Rauma, Pori, Tali, Ruusula, Salo (Kasirata), Oulu, Joensuu ja Lahti.

Suunnitellun uuden toimintamallin periaatteet ovat seuraavat:

a) Innostuneen keilaajan pitää kokea, että hänen kannattaa ostaa muutakin kuin joka kerran erikseen radat vain itselleen ja kavereilleen.

b) Koska kukaan ei voi tulla keilaamaan käymättä keilahallilla, joten keilahalli voi jatkossa suoraan myydä asiakkaalle kännykkään digitaalisen keilaajan etukortin, jolla harrastus myös kilpailumielessä voi alkaa.

c) Etukortin ja samalla ensilisenssin saaminen on niin helppoa, että halli pystyy sen parissa minuutissa myymään ja rekisteröimään paikallisliitto-oikeuksilla SKL:n rekisteriin hallin kassalla. Uusi harrastajakeilaaja saa siitä saman tien kuittauksen, eli digitaalisen kortin kännykkäänsä. Tämän myötä hän voi alkaa saman tien etua käyttämään.

d) Tällä etukortilla, jonka hinta on tulevalla kaudella valtakunnallisesti 20 euroa, hän saa saman tien:

– 3 euroa alennusta kymmenestä seuraavasta keilailukerrasta (kisa tai harjoitus) erikseen kaikissa niissä keilahalleissa, jotka etukorttia tarjoavat. Eli, jos 50 keilahallia tulisi heti alussa mukaan, edun maksimiarvo uudelle keilaajalle olisi jopa 50x10x3= 1500 euroa.

– SKL:n jäsenyyden ensilisenssillä

– Osallistumisoikeuden keilakilpailuihin

– SKL:n uuden sähköisen harrastustietopaketin

– Keilaajalehden tilauksen

– 3 euron etu on voimassa yhtä kauan kuin muutkin lisenssit. Eli, jos kortti ostetaan syyskaudella, se on voimassa kuluvan kauden. Jos kortti ostetaan keväällä, se on voimassa myös seuraavan kauden eli max 1.5 vuotta. Toisen kauden lisenssiläisellä ei siis etua enää ole.

– Voimassaoloaika vaihtelee näin, koska haluamme, että kilpaoikeus on voimassa koko keilakauden, ja jotta sitä kannattaa ostaa myös keväälläkin.

e) Jäsenyyden vastaanottava keilahalli saa uuden keilaajan rekisteröinnistä korvauksena aina 5 euroa, 5 euroa menee paikallisliitolle ja loput 10 euroa SKL:lle, kuten tähänkin asti.

f) Uuden keilaajan aloitusseurana toimii siis oletusarvoisesti paikallisliiton harrastajaseura (eli vastaanottoseura), jolloin keilaajan ei itse tarvitse sitoutua minkäänlaiseen ”seuratoimintaan”.

g) Jos paikallisliitossa ei jostain syystä ole vielä omaa harrastajaseuraa, hallin ja paikallisliiton kanssa sovitaan sen perustamisesta ennen etukortin käyttöönottoa.

h) Uuden keilaajan edut tarjotaan myös normaalilisenssillä keilaseuraan uutena keilaajana rekisteröityvälle.

i) Jos uusi keilaaja rekisteröityy paikallisliiton kautta ensilisenssillä, se maksaa saman verran kuin etukortti, jolla hän on myös oikeutettu uuden keilaajan etuihin.

j) Kuten ensilisenssissäkin, uudeksi keilaajaksi lasketaan myös uudelleen rekisteröityvä keilaaja, joka on ollut vähintään kaksi edellistä kautta pois rekisteristä.

k) Uusi keilaaja saa edun (siis 3 euroa per käyttökerta) yksinkertaisesti näyttämällä mobiililaitteestaan etukorttivahvistuksensa hallin kassalla, jolloin SKL:n rekisteristä nähdään, onko ko. keilaajalla vielä etua jäljellä kyseisessä hallissa.

l) SKL tarjoaa etukortin myyntimahdollisuutta kaikille keilahalleille Suomessa ja huolehtii yhdessä paikallisliittojen kanssa myös näiden hallien henkilökunnan koulutuksesta etukortin ja lisenssin myyntiin. Keilahalleja on Suomessa 140, joista noin 90:ssä järjestetään säännöllisesti myös keilakilpailuja. Uskomme, että suuri osa ainakin näistä kisahalleista ryhtyy etukorttia myymään syksyn aikana. Mukaan voi silti tulla myöhemminkin.

m) Keilailuliitto pitää listaa SKL:n sivuilla kaikista halleista, jotka ovat ohjelmassa mukana.

n) Hallit seuraavat SKL:n rekisteriohjelmalla, minkä verran uusi keilaaja on digitaalista korttia käyttänyt.

o) Koska yhteisenä tavoitteena meillä on saada uusia harrastajia lajimme piiriin, SKL ja keilahallit laativat kortille yhteisen markkinointikampanjan, jossa etukorttia markkinoidaan sekä halleissa jo keilaaville että myös kaikille uutta harrastusta miettiville myös hallien ulkopuolella.

Vertauskohteena voisi olla museokortti.

Tällä mallilla uskomme, että aloittava keilaaja kokee saavansa välitöntä etua alennuksen ja ensilisenssin muodossa. Toisaalta taas keilahallit hyötyvät, koska keilaajat saadaan aktivoitua ja sitä kautta paremmin sitoutumaan lajiin.

Liitto siis tarjoaa tällaista selkeää ja helppoa yrittäjien kanssa suunniteltua win-win-etupakettia kaikille keilahalleille Suomessa, mutta yrittäjä päättää itse lähteekö mukaan. Keilailuliiton ja paikallisliittojen kannalta hyöty tulee uusina jäseninä.

Aikataulu on sovittu siten, että kortti ja sen markkinointimalli esitellään tässä 14. kesäkuuta liiton etävaltuuston kokouksessa ja sen jälkeen tavoite on, että teknisesti kortti olisi halleista myytävissä heinäkuun alusta alkaen. Käytännössä myynti alkaa syksyllä vähitellen sitä mukaan, kun saamme koulutukset mukaan lähteneille halleille hoidettua.

Keilahalliyrittäjät ja niiden henkilökunta parhaiten tuntevat asiakkaansa ja kenelle heistä keilailu sopisi myös harrastuksena. Etukortti-mallin avulla saamme heidät kunnolla lajimme piiriin. Tavoite siis on, että meitä eri halleja kiertäviä sitoutuneita lajin harrastajia tulisi näin reilusti lisää. Ensi syksy voi olla ajankohtanakin varsin sopiva, sillä moni jo miettii, mitä voisi alkaa harrastaa myös kodin ulkopuolella. Silloin on hienoa, että keilahallista saa jatkossa koko harrastuksen aloituspakettina heti mukaan.

SKL tulee kesän aikana lähestymään keilahalleja ja tarjoaa etukortin myyntimahdollisuutta kaikille keilahalleille Suomessa ja huolehtii myös näiden hallien henkilökunnan koulutuksesta etukortin ja lisenssin myyntiin.

Teksti: Olli Hossi ja Sami Järvilä

Leave a Response