perjantai, huhtikuu 23, 2021
Ajankohtaista

Tuula Tamminen urheilutoimittajien valinta vuoden keilaajaksi

Urheilutoimittajain Liiton Lajien parhaat urheilijat 2020 -valinnoissa vuoden 2020 keilaajaksi valittiin senioreiden EM-kilpailuissa henkilökohtaista kultamitalia juhlinut Tuula Tamminen.

Tuula Tamminen voitti kultaa Itävallan Wienissä senioreiden EM-kilpailuiden Masters-osiossa alkuvuodesta 2020. Kilpailut olivat ensimmäiset viralliset senioreiden EM-kilpailut, ja Suomi toi niistä mukanaan yhteensä viisi mitalia. Suomen naiset saavuttivat myös toisen kultamitalin, kun Jaana Taavitsainen ja Reija Lundén saavuttivat parikilpailussa kirkkaimman mitalin. Naisten joukkue pääsi lähelle kultaa myös joukkuekilpailussa, kun Jaana Taavitsainen, Pia Palviainen, Tuula Tamminen ja Reija Lundén ylsivät joukkuehopeaan.

Lisäksi miehissä Mika Oksanen saavutti Masters-pronssia ja miesten joukkuekilpailusta irtosi pronssia. Oksasen lisäksi miesten joukkueessa keilasivat Jarmo Sinilaakso, Ari Jehkinen ja Kai Virtanen.

Henkilökohtainen kultamitali oli upea saavutus Tammiselle ja Urheilutoimittajain Liiton antama kunnianosoitus vuoden keilaajaksi kruunasi hänen keilailuvuotensa 2020.

– Se valinta tuli itselleni yllätyksenä ja veti nöyräksi. On hienoa saada tuollainen tunnustus. Ensimmäistä kertaa virallisesti järjestetyt senioreiden EM-kilpailut olivat mahtavat arvokilpailut. Siellä koko joukkue sai mitaleita sekä Suomen miehet että naiset. Ennen tuota kultamitaliani meillä oli naisten joukkueella hopea alla, ja Masters-osiossa sitten tuntui, että kaikki vain sujui, Tamminen muistelee viime vuoden tapahtumia Itävallan Wienissä.

Hän voitti huippujännittävässä Mastersin loppuottelussa Saksan Martina Beckelin sarjoin 2-1 ja ratkaisevan kolmannen sarjan vain neljän pisteen erolla.

– Mastersissa oli huippukeilaajia vastassa ja senkin takia tuo voitto tuntui hyvältä. Minulla oli todella rauhallinen olo pelata ja se on kummallinen tunne, kun voi ihan sellaisessa flow-tilassa pelata. Minulla oli myös hieno tuki takana meidän koko joukkueelta sekä tietysti valmentaja Jarmo Ahokkaalta.

Aikuisiällä lajin pariin ja Euroopan mestariksi

Tamminen on elävä esimerkki siitä, kuinka keilailun voi valita lajiksi missä vaiheessa elämää tahansa ja kehittyä työnteolla maajoukkuetasolle asti.

– Olen aloittanut keilailun aikuisiällä ja vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana olen päässyt sisälle arvokilpailuiden maailmaan, hiljattain 59 vuotta täyttänyt Tamminen kertoo.

Tamminen on elävä esimerkki siitä, kuinka keilailun voi valita lajiksi missä vaiheessa elämää tahansa ja kehittyä työnteolla maajoukkuetasolle asti.

Kipinä keilailuun syttyi 90-luvun lopulla ja Tammisen omien sanojen mukaan silloin hän tajusi löytäneensä lajin, jossa on vielä paljon saavutettavaa.

– Seniori-ikäisellä on tietysti erilaiset tavoitteet kuin nuorilla keilaajilla, jotka ovat pienestä asti kilpailleet tavoitteellisesti, mutta tässä näkeekin tämän lajin moninaisuuden ja hienouden. Kun tavoitteet ja unelmat ovat oikeassa mittakaavassa, mitä vain voi saavuttaa, sanoo Tamminen, joka on myös edustanut Suomea kolme kertaa senioreiden MM-kilpailuissa ja saavuttanut kertaalleen MM-pronssia EM-kullan lisäksi.

Tamminen myös sanoo, että tavoitteita on lisää. Hyvinkäällä asuva kultamitalisti on päässyt rajoituksista huolimatta harjoittelemaan ja myös kilpailemaan, kun Hyvinkäällä ja sen lähiseuduilla paikallinen kilpailutoiminta on ollut aktiivista. Tammiselle kilpasarjoja on kauden aikana kertynyt jo päälle 400.

– Meillä täällä Hyvinkäällä on vilkas kilpailutoiminta. Korona on tietysti tuonut haasteita, mutta rajoituksia noudattamalla on onneksi päästy myös kisaamaan. Seuraavaksi tavoitteena on senioreiden MM-kilpailut ja karsinnat niihin ovatkin aluillaan. Kisapaikkaahan niihin kisoihin ei ole vielä määritelty, mutta mennään pelaamaan karsintoja ainakin, Tamminen nauraa.

Teksti: Henri Havusela
Kuva: Jarmo Ahokas

Leave a Response