sunnuntai, 17 lokakuun, 2021
Ajankohtaista

Suomen Keilailuliitto ottaa osaa omaisten suruun Yrjö Saraheten poismenon johdosta

Yrjö Sarahete, yksi kaikkien aikojen suomalaisista keilailuvaikuttajista, on nukkunut pois 91-vuotiaana (31.3.1929 – 23.1.2021) pitkällisen sairastelun jälkeen.

” Yrjöhän oli joviaali ja tuli kaikkien kanssa toimeen, eikä hänen kanssaan tullut aika pitkäksi.”, kertoo ystävä Heikki Sarso.

Yrjö ”George” Sarahete (s. 31.3.1929) toimi Kansainvälisessä Keilailuliitossa (FIQ) yli 30 vuotta työskennellen muun muassa liiton monivuotisena pääsihteerinä aina vuoteen 1997 asti. Tämän lisäksi hän oli järjestämässä keilailun suurimpia kilpailuita ympäri maailman ja oli yksi merkittävimmistä eurooppalaisista keilailun suosion kehittämisessä.

Sarahete kuului myös 60-luvulta alkaen EM– ja MM-kilpailuiden järjestelytoimikuntiin. Vuonna 2000 USA:n Keilailuliitto USBC valitsi Saraheten Hall of Fameen ”Salute to Champions”-kategoriaan toisena ei-amerikkalaisena.

Innokkaana vesipalloilijanakin tunnettu Sarahete keilasi myös itse edustaen yli 50 vuotta Helsingin Keilaajia, jonka puheenjohtajanakin hän toimi noin kaksikymmentä vuotta.

si myös muun muassa Helsingin Bowlingliiton (HBL) toiminnanjohtajana sekä monissa muissa luottotehtävissä suomalaisen keilailun hyväksi.

Sarahete on nimetty Suomen Keilailuliiton Hall of Fameen numerolla 3.

Ystävä muistelee Yrjöä – ”joviaali ja pidetty”

Saraheten poismeno on koskettanut suomalaista keilailuyhteisöä ja eniten heitä, jotka hänet hyvin tunsivat. SKL:n entinen pitkäaikainen puheenjohtaja sekä Saraheten hyvä ystävä Heikki Sarso muistelee ystävää, jonka hän tunsi vuosikymmenet.

Sarso kertoo, mikä teki Sarahetestä merkittävän keilailuvaikuttajan.

– Yrjö oli keilailussa monessa mukana Suomessa jo 50-luvulla ja sitä kautta hänelle aukesi paikka Kansainvälisen Keilailuliiton pääsihteeriksi. Hän oli jakamassa tietoa ja neuvomassa kansainvälisten kilpailuiden järjestämistä. Hänen osaamisensa ja intonsa ansiosta hän pärjäsi niissä tehtävissä erittäin hyvin, minkä lisäksi hän puhui kieliä.

– Yrjö tuli toimeen eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa ja se teki hänestä suositun. Sekin antoi hänelle mahdollisuuden menestyä ja sen ansiosta hän loi vuosikymmenten uran ja kehitti merkittävästi keilailun järjestötoimintaa kansainvälisesti. Hänen sitoutumisensa teki hänestä merkittävän keilailuvaikuttajan.

Saraheten aika meni kansainvälisissä tehtävissä, mutta se auttoi myös kotimaista keilailua.

– Hän vahvisti Kauko Ahlströmin ja Eero Routamon viitoittamaa tietä siinä, että suomalaiset olivat kansainvälisessä keilailussa pidettyjä, arvostettuja ja osaavia. Koin itsekin työtehtävissä ulkomailla, että meitä arvostetaan ja Yrjöllä oli tässä asiassa iso merkitys. Kokouk­sissa Yrjö oli aina vaikuttamassa ja siinä on selkeä ero siihen, että olisi vain paikalla.

Sarso näkee, että yksi merkittävimmistä Saraheten saavutuksista oli viedä keilailua maailman eri kolkkiin.

– Järjestäytyneen keilailun laajeneminen eri maihin oli tärkeimpiä asioita, joissa hän oli tietysti Kansainvälien Keilailuliiton pääsihteerinä isossa roolissa.

Entä millainen ystävä Sarahete oli?

– Yrjöhän oli joviaali ja tuli kaikkien kanssa toimeen, eikä hänen kanssaan tullut aika pitkäksi. Meillä oli aina hauskaa ja tunsin hänet 70-luvun alusta ihan tähän loppuun asti. Vielä ennen joulua puhuin hänen kanssaan.

Sarso kertoo esimerkin siitä, kuinka hyvin Saraheten muisti pelasi loppuun asti. Hiljattain Ruotsista soitettiin Sarsolle ja kysyttiin vuoden 1954 Ruusulassa pidettyjen keilailun MM-kisojen tuloksista.

– Tuloslistasta kysyttiin, että minkä ihmeen valtion lyhennelmä on SR, kun tuloksissa kahdella keilaajalla oli tämä merkittynä. Keskustelimme siitä, emmekä löytäneet ratkaisua. Mietin siinä, että Yrjö on ainoa, joka tämän voi tietää. Soitin hänelle ja sanoin, että kyllähän sinä nyt tämän tiedät, kun muistelet vaan vuotta 54, Sarso nauraa.

Vastaushan löytyi vuoden 1954 MM-kilpailuiden järjestelyissä mukana olleelta Saraheteltä.

– Silloin USA:n sotajoukkoja oli sijoitettu Saksaan, niin kahdelle henkilölle siellä myönnettiin osallistumisoikeus kilpailuihin ja ne olivat nämä kaksi USA:n armeijan työntekijää. Yhdysvallat ei kuulunut vielä silloin kansainväliseen liittoon. Yrjö sen muisti, eli kyllä hänellä pää pelasi loppuun asti, Sarso sanoo.

Teksti: Henri Havusela
Kuvat: SKL:n arkisto sekä Yrjö Saraheten omaisten arkisto

Leave a Response