sunnuntai, syyskuu 22, 2019
Ajankohtaista

Suomen keilailuliitto hakee maajoukkuevalmentajia

169lukukertaa

Suomen Keilailuliiton maajoukkuevalmentajien sopimukset päättyvät 31.12.2019. Suomen Keilailuliitto hakee valmentajia hoitamaan näitä tehtäviä.

Suomen Keilailuliitolla on aikuisten (miehet ja naiset), nuorten (miehet ja naiset) ja junioreiden (pojat ja tytöt) maajoukkueryhmät. Haemme maajoukkuevalmentajia hoitamaan edellä mainittujen maajoukkueryhmien valmennusta.

Maajoukkuevalmentajien toimenkuvana on käytännön valmennustoiminnan tekeminen maajoukkueryhmillensä päävalmentajan antaman suunnitelman ja ohjeistuksen mukaisesti. Maajoukkuevalmentajat valitsevat yhdessä päävalmentajan kanssa arvokisajoukkueet. He hoitavat ryhmiensä valmennusta, arvokilpailun valmistavan leirityksen ja ovat tarvittaessa apuna maajoukkueleireillä. Valmentajan tehtävä hoidetaan oman toimen ohessa.

Hakijoilta edellytetään vähintään SKL:n kilpavalmentajan tutkintoa. Tutkintojen suorittaminen on mahdollista myös pestin aikana.

Valmentajien sopimus on mallia 1+1 -vuotinen. Toimintakausi alkaa 1.1.2020. Molemmilla osapuolilla on ensimmäisen toimintakauden jälkeen oikeus halutessaan purkaa sopimus tai jos molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä ensimmäiseen toimintakauteen, jatkaa sitä.

Suomen Keilailuliitto varaa oikeuden hylätä hakemuksen tai hakemukset riippumatta niiden määrästä. Asiasta kiinnostuneita kehotetaan ottamaan yhteyttä toiminnanjohtaja Sami Järvilään sähköpostilla sami.jarvila@keilailu.fi tai puhelimella 050 535 9668.

Hakemukset ja yhteydenotto on tehtävä 15.9.2019 mennessä. Vapaamuotoisessa hakemuksessa voit esittää halukkuutesi ja kiinnostuksesi tietyn ryhmän tai ryhmien valmentajaksi.

Jätä vastaus