tiistai, 7 heinäkuun, 2020
AjankohtaistaKisajutut

Raisioon ja Vantaalle jäsenhankintakilpailun voitot

Raision keilahallissa panostetaan junioritoimintaan ja siihen, että nuoret pääsevät ohjatusti lajiin sisälle. Kuvassa Aaron Karbin.
72lukukertaa

SKL järjesti vuoden alusta huhtikuun puoliväliin kestäneen jäsenhankintakilpailun keilaseuroille. Voittajiksi kahdessa eri sarjassa kruunattiin raisiolainen Pins Boys sekä Harrastaja-Vantaa.

Yli 20 jäsenen sarjassa mukana ollut Pins Boys keräsi kilpailun aikana kymmenen jäsentä. 20 jäsentä tai alle -sarjassa Harrastaja-Vantaa puolestaan keräsi 16 uutta jäsentä. Molemmat seurat saivat SKL:ltä 300 euron palkinnot.

Pienemmät palkinnot 150 euroa jaettiin yli 20 jäsenen seuroissa GB:lle (Helsinki) ja St. Michel Bowlersille (Mikkeli), jotka molemmat keräsivät yhdeksän uutta jäsentä.

20 jäsentä tai alle -sarjassa Young Striksers Lappeenrannasta sai 200 euroa kymmenellä jäsenellään ja Bad Boys Nummelasta sata euroa seitsemällä jäsenellä.

– Olihan se mieluinen uutinen, että niinkin paljon saatiin uusia jäseniä ensilisenssin kautta sisään. Eihän nuo lukemat isoja ole, mutta kun luontaista poistumaa on vuosittain, on mukava saada tasoitettua sitä uusilla ja vieläpä nuorilla jäsenillä, kertoo Vantaalla keilahalli Tixi Bowlingia pyörittävä Paavo Saarinen, joka on myös Vantaan Keilailuliiton puheenjohtaja.

Hän kuitenkin kertoo, ettei kauden aikana jäseniä hankittu kilpailu mielessä.

– Meillä on isommat tavoitteet pitkässä juoksussa. Eihän me mitenkään kilpailu edellä tätä asiaa lähestytty, vaan uudet jäsenet ovat tulleet meille paikallisliiton suunnitelmien kautta, kun tavoitteenamme on saada keilailuun uusia harrastajia. Pitkäjänteistä työtä pitää tehdä ja tuntuu, että vasta alussa olemme meidän tavoitteissamme, Saarinen täsmentää.

Molempien kilpailun voittaneiden seurojen edustajat kuitenkin painottavat, että kevään aikana on ollut isommat asiat mielessä koronaviruksen takia. Silti sekä Raisiossa että Vantaalla oltiin mielissään siitä, että myös uudet harrastajat löysivät keilahalleille ennen epidemian käynnistymistä.

– Silloin kun kisa alkoi, ei ollut tällaista vaikeaa tilannetta. Vuodenvaiheessa useat lapset kysyivät, että voiko toimintaan liittyä mukaan vielä kesken kauden, mikä tuntui kivalta, sanoo Raision keilahallia pyörittävä Petra Eriksson-Sola.

Hän näkee, että tärkeä asia nuorten saamisessa lajin pariin on panostaminen juniorivuorojen toimintaan.

– Junioriseuraan saimme uusia jäseniä, mikä lämmittää. Raisiossa on aina ollut hyvä noste nuorissa harrastajissa. Lisäksi meillä on juniorien parissa hyvät, nuoret ja iloiset vetäjät. Myös samaan aikaan junioreiden kanssa viereisillä radoilla keilaavat kilparyhmäläiset, joten nämä pienemmät näkevät, miten isommat toimivat ja oppivat heiltä. Esimerkiksi varsinkin pojat alkavat testaamaan kahdella kädellä heittämistä, kun näkevät mallia kokeneemmilta, Eriksson-Sola kertoo.

Varovainen peukku uuden keilaajan etukortille

Vantaalla isona tavoitteena on saada nimenomaan pitkäaikaisia harrastajia.

– Sellaisia, jotka löytävät oman paikkansa, ja me pystyisimme ohjaamaan heidät seuroihin sekä saisimme tehtyä tästä matalankynnyksen toimintaa, kun aikaisemmin kynnys on ollut aika korkea. Ensilisenssi on yksi oivallinen aloitus, kun uusi harrastaja pääsee kokeilemaan harrastuksen eri muotoja ja pääsee tutustumaan kilpailutoimintaan.

Samaan hengenvetoon Saarinen kuitenkin sanoo, ettei pelkästään lisenssin myyminen riitä. Vantaalla pyritäänkin järjestämään keilailukursseja halukkaille pari kertaa vuodessa. Viimeisimpään kurssiin heillä oli enemmän kysyntää kuin vapaita paikkoja.

– Pelkästään lisenssin tarjoamisessa on se, että eihän se tuore harrastaja tiedä yhtään, miten hommat toimivat. Näillä kursseilla taas saadaan keilaajalle perusasiat tietoon ja sitä kautta hommaa lähdetään ohjatusti kasvattamaan ja sieltä se uusi harrastaja saa myös mahdollisen kipinän lajiin, Saarinen pohtii.

SKL:n kehittämä uuden keilaajan etukortti saa Saariselta varovaista kannatusta, kun asia on vielä uusi.

– Se on oikean suuntainen ratkaisu. Seuraavaksi nähdään, miten se toimii käytännössä. En ole siihen vielä paljoa tutustunut, kun tässä on ollut kevään aikana muutakin mietittävää, hän sanoo viitaten kevään haasteellisiin aikoihin.

Myös Raisiossa etukorttiin ja sen tuleviin etuihin suhtaudutaan myönteisesti.

– Kyllä se kiinnostaa. Jos se lähtee toimimaan, minulla on heti siihen liittyen muutama idea ja tiedän jo, keille sitä lähden suosittelemaan. Siitä tulisi heti toivottavasti uusia jäseniä.

Vantaallakin osataan katsoa vallitsevasta tilanteesta huolimatta kohti tulevaa. Saarinen kannustaa koko keilailukenttää siihen, että yhteistä köyttä vedetään ja jaetaan toimivia ratkaisuita.

– Se on pidettävä mielessä, ettei kukaan muu tätä hommaa tee. Minun pitää paikallisena halliyrittäjänä yhteistyössä paikallisliiton kanssa tehdä työ uusien harrastajien saamiseksi. Yhdessä tässä laji-ihmiset ovat mukana. Jos me täällä onnistumme jossain, siitä muut saavat työkaluja. Jos muualla onnistutaan, me saamme siitä todennäköisesti tiedon, Saarinen sanoo.

Teksti: Henri Havusela
Kuva: Rabbit Visuals oy

Jätä vastaus