tiistai, joulukuu 10, 2019
AjankohtaistakansiKisajutut

Neljä MM-mitalia senioreiden kilpailuista

Suomi saavutti MM-hopeaa joukkueella Kai Virtanen, Kimmo Lehtonen, Mika Luoto ja Mika Koivuniemi.
142lukukertaa

Senioreiden MM-kilpailut keilattiin Las Vegasissa 3.-9.9. Suomalaisten saalis kilpailuista oli kolme hopeaa ja yksi pronssi. Mika Koivuniemi voitti kilpailuista henkilökohtaiset all event- ja mastershopeat, joukkuekilpailussa miehet sijoittuivat hopealle ja Kimmo Lehtonen toi pronssia mastersista.

Senioreiden MM-kilpailuihin Las Vegasiin kokoontui keilaajia 41 eri maasta. Suomi oli mukana kilpailuissa täydellä joukkueella, neljällä miehellä ja naisella. Miehissä joukkueen kokoonpano oli Mika Koivuniemi, Kimmo Lehtonen, Mika Luoto ja Kai Virtanen ja naisissa Reija Lundén, Tuula Tamminen, Jaana Taavitsainen ja Nina Haavisto. Valmentajana molemmilla joukkueilla toimi Jarmo Ahokas.

Miesten joukkue lähti kilpailuihin yhtenä ennakkosuosikkina. Naisten joukkueeltakin odotukset olivat korkealla.

Koivuniemi ja Lehtonen pettyivät singlessä

Kuuden sarjan singleosiossa mitali oli miehissä lähellä. Mika Koivuniemi pääsi lähimmäksi. Mitalipeleihin vaadittiin Mikalta viimeisen sarjan kymppiruutuun kaksi kaatoa. Hän teki kymppiruudun ensimmäiseen kaadon. Ratkaiseva toinen heitto osui taskuun hieman vajaana ja vitoskeila jäi pyörimään. Se pyörähti 360 astetta ympäri jääden kuitenkin harmittavasti pystyyn ja mitalihaaveet romuttuivat. Tuloksella 1336 Mikan sijoitus oli kuudes. Kimmo Lehtosellakin oli mitaliin hyvä mahdollisuus. Mikan tavoin viimeisen sarjan kymppiruutuun olisi tarvittu ratkaiseva kaato jo alla olevan kaatojonon jatkeeksi, mutta osuma oli huono ja tuloksella 1333 Kimmo jäi seitsemänneksi. Koivuniemi kertoi ammattimaisen rauhallisesti harmittavan ratkaisun jälkeen tuntemuksistaan.

– Tällaisissa tilanteissa tietää, että pitää heittä hyvä heitto. Ei tämä nyt ole maailmanloppu, kisoja on vielä paljon jäljellä. Sain pelastettua kuitenkin tämän blokin hyvällä lopulla. Siinä alussa oli liian kauan aikaa paskaa keilaamista. Ne alun kolme sarjaa on pitkä aika antaa eteen muille. Huomenna on uusi päivä, tämä on keilailua. Kun menin heittään kymppiruutua sanoin itselleni, että tämän takia sä keilaat ja tykkäät tehdä tätä.

– Ensimmäinen heitto oli hyvä viimeiseen ruutuun, mutta se toinen ei ollut tarpeeksi hyvä. En muista koska viimeksi on vitoskeila jäänyt, harvoinhan tänä päivänä se jää, mutta näin oli näköjään tarkoitettu, hän kertoi. Naisten single sujui suomalaisittain tasaisesti, mutta liian alhaisella tulostasolla. Reija Lundén keilasi parhaana suomalaisena 1149 pistettä, mutta mitalipelipeleihin olisi vaadittu 100 pistettä enemmän. Miesten singlen maailmanmestaruus meni USA:n Lennie Boreschille ja naisten Japanin Yoshida Yumikolle.

Parikilpailussa miesten pari Mika Luoto ja Kai Virtanen onnistui parhaiten. Miehet keilasivat nousujohteisesti kohti ennustettua mitalirajaa. Viimeiseen sarjaan olisi tarvittu 448 pistettä. Molemmilla miehillä pelilinjat olivat kunnossa ja kaatojonoja syntyi.

Ysiruutuun olisi tarvittu jommallekummalle kaato, jotta mahdollisuudet säilyisivät. Sitä ei saatu. Kaitsun seiskakymppi tuhosi mahdollisuudet lopullisesti. Luodon ja Virtasen yhteistulos 2543 jätti miehet mitaleilta ainoastaan 16 pistettä. Naisilla ei parikilpailukaan tuonut onnistumisia. Kaikki neljä naista keilasivat jälleen tasaisen pelin 190 keskiarvon pintaan. Mitalipeleihin olisi vaadittu kuitenkin vähintään kymmenen pinnaa per pelaaja enemmän. USA:n Lennie Boresch ja Ron Mohr ylsivät miehissä maailmanmestareiksi. Naisten parikilpailun vei Leanne Hulsenberg parinaan Tish Johnson.

Joukkuekilpailussa onnistumisia, Koivuniemelle all hopea all eventistä

Miesten joukkue näytti heti joukkuepelin ensimmäisessä osiossa potentiaalinsa. Heti enimmäisestä sarjasta otettiin kärkipaikka ja tuloksella 2621 mentiin näin Suomen johdolla toiseen osioon.

Joukkuepelin toinen kolmen sarjan osio ei sujunut suomalaisilta edellisen tapaan. Heti ensimmäisen sarjan jälkeen menetettiin piikkipaikka USA:lle, joka hurjasteli 947 lukemat. Tämän jälkeen panoksena oli ainoastaan säilyttää vähintään mitalipelipaikka ja mielellään toinen tai kolmas sija.

Perus paripelillä Suomi ei päästänyt kuin ainoastaan Ruotsin edelle toiselle sijalle. Suomi oli kolmas ja Saksa otti neljännen paikan mitalipeleihin. All eventissä riitti jännitettävää. Osioon johtoasemassa lähtenyt Mika Koivuniemi menetti sen toisen sarjan jälkeen Norjan Tore Torgersenille, joka paukutti 277 sarjan.

Kolmatta sarjaa lähdettiin pelaamaan Toren kahdeksan pisteen johdossa. Norjalainen aloitti sen kaatojonolla, Mika tyhjällä ensimmäisellä ruudulla ja paikolla. Tästä Mika aloitti kaatojonon, joka kesti ysiruutuun saakka. Torella jäi keila ysiruutuun ja avaimet olivat kultaan Mikan omissa käsissä. Yksi kaato olisi tarvittu kymppiruutuun, mutta ensimmäisellä jäi seiskakymppi taskusta. Pronssille all eventissä keilasi USA:n Lennie Boresch.

Joukkuepelin toinen kolmen sarjan osio ei sujunut suomalaisilta edellisen tapaan. Heti ensimmäisen sarjan jälkeen menetettiin piikkipaikka USA:lle, joka hurjasteli 947 lukemat. Tämän jälkeen panoksena oli ainoastaan säilyttää vähintään mitalipelipaikka ja mielellään toinen tai kolmas sija.

Suomen miehet mitalipeleissä

Suomi selviytyi miesten joukkuekilpailun mitalipeleihin kolmannelta sijalta ja vastaan asettui toiseksi keilannut Ruotsi. Pelattiin baker-pelitavalla ja kahdella voitetulla sarjalla pääsisi loppuotteluun. Ruotsi vei ensimmäisen sarjan niukasti 202-201. Ratkaisu tapahtui viimeisessä ruudussa, kun Mikalla jäi 5 ja reikä, josta hän otti kolme pois.Toisen sarjan Suomi vei 212-189. Jännitys tiivistyi ratkaisevaan kolmanteen sarjaan. Siinä Suomi käänsi alun tappioaseman pitkällä kaatoputkella ja vei sarjan 226-212 sekä ottelun 2-1.

Loppuottelu Suomi USA: Suomi taisteli jenkkejä vastaan joukkuekilpailun loppuottelussa, mutta joutui taipumaan suoraan 2-0.

Loppuottelussa vastaan asettui USA, joka kukisti välierässä Saksan suoraan 2-0. Ensimmäiseen sarjaan Suomi teki liian paljon tyhjiä ja jenkit veivät sen reilusti 215-168. Toisenkin sarjan alkuun tuli tyhjä ja USA rankaisi triplalla. Suomi ei saanut kaatoja peräkkäin ja ottelu ratkesi USA:lle heidän tehtyä ehjän viimeisen ruudun 211-205. Näin joukkuemaailmanmestaruus USA:lle voitoin 2-0.

Mika Koivuniemi purki päivän tapahtumat pettyneenä.

– …mainen päivä. Kaksi kertaa hävitty hopea. Tietysti täytyy antaa Torelle (Torgersen) kunnia. Hän pelasi tosi kovaa tänään. Oli kuitenkin omissa käsissä. Ei tunnu olevan näissä kisoissa, että lähtisi keilat silloin kuin pitäsi lähteä. Joukkuepelin hopeasta Mika kertoi seuraavasti

– Jenkit oli tosi kova siinä. Ei oikein missään vaiheessa päästy mukaan siihen. Se oli tietysti valitettavaa. Niitä vastaan täytyy pelata. He ovat ammattimiehiä ja ovat pelanneet nyt tässä monta päivää. He tietävät mitä ne tekee tai ainakin jo pitäisi tietää. Liikaa pieniä virheitä meille siinä ja kaveri rankaisi niistä. Huomenna on uusi päivä. Toivottavasti huomenna lähtee silloin, kun tarvii, kun ei ole vielä kertaakaan lähtenyt.

Naiset niukasti ulos mitaleilta

Naisten joukkuepelin ensimmäinen osio kulki Suomen naisilta erinomaisesti. Yhteistuloksella 2338 Suomen naiset lähtivät toiseen osioon kolmannelta sijalta. Toisessa osiossakin peli kulki riittävän hyvin kaksi ensimmäistä sarjaa ja avaimet mitalipeleihin olivat omissa käsissä lähdettäessä pelaamaan viimeistä sarjaa.

Suomi sijoittui naisten joukkuekilpailussa viidenneksi. Kuvassa (vas.) Tuula Tamminen, Nina Haavisto, Jaana Taavitsainen ja Reija Lundén.

Suomi oli noussut toiseksi heti USA:n jälkeen. Eroa takana oleviin oli reilusti ja viidentenä olevaan Saksaan 94 ja Ruotsiin 100 pistettä. Lisäksi Reija Lundén nousi kahdella isolla sarjalla taistelemaan all event-mitalista sijalle 4. Toisena olevaan Kanadan Sharon Tataryniin oli eroa ainoastaan 37 ja kolmantena olevaan Ruotsin Susanne Olssoniin viisi pistettä. Viimeisessä sarjassa joukkueen peli kuitenkin hajosi ja painajainen kävi toteen. Kasaan saatiin 698 pistettä ja takana väijyvät joukkueet ohittivat Suomen. Suomen joukkueen lopullinen sijoitus oli viides. Reija Lundénin sarja 166 pudotti hänen all eventissä sijalle seitsemän.

Mastersin 24 parhaan fiinaaliin kolme miestä kaksi naista

Mika Koivuniemi, Kimmo Lehtonen ja Reija Lundén pääsivät suoraan toiselle kierrokselle sijoituttuaan all eventissä kahdeksan parhaan joukkoon. Ensimmäisellä kierroksella Jaana Taavitsainen voitti Ruotsin Eva Vannmanin 2-1. Jaana hävisi niukasti ensimmäisen sarjan kahdella pisteellä, mutta käänsi ottelun löytämällä hyvän pelilinjan.

Mika Luoto puolestaan vei helposti ensimmäisen sarjan. Toisen sarjan ratkaisu tapahtui viimeisessä ruudussa. Mika heitti ensin ja pakotti Australian Michael Muirin tekemään kaadon. Muir osui taskuun, mutta vajaasta jäi seiskakymppi. Näin Mika selvityi jatkoon voitoin 2-0.Toisella kierroksella Jaana Taavitsainen hävisi Saksan Martina Beckellle suoraan 0-2. Jaanalla oli vielä toisen sarjan kymppiruudussa mahdollisuus tasoittaa peli kaadolla, mutta se ei onnistunut. Reija Lundén voitti helpohkosti Saksan Antje Maternen 2-0. Saksalainen pisti kampoihin ensimmäisen sarjan puoleen väliin, mutta heitto hajosi sen jälkeen. Kimmo Lehtonen ei antanut mahdollisuuksia Dominikaanisen Tasavallan Rolando Sebelille ja voitti ottelun 2-0.

Mika Koivuniemellä oli heittosuorituksen kanssa pieniä onglemia, mutta saksalainen Peter Knopp lähti katsomoon suoraan 2-0. Mika Luodon ja USA:n Ron Mohrin ottelu oli tasainen ja jännittävä ensimmäisestä sarjasta lähtien. Ratkaisuun tarvittiin kolmas sarja.

Viimeiseen ruutuun mentiin lähes tasoissa, molemmilla kaadot alla. Mohr lopetti ensin ja pakotti Mikan tekemään kaksi kaatoa voittoon. Ensimmäinen onnistui. Toinenkin oli hyvä taskuosuma, mutta seiskakeila jäi pystyyn. Mohr jatkoon 2-1.

Mastersin kolmannella kierroksella Reija Lundén kohtasi USA:n Sharon Powersin. Reija hävisi ensimmäisen sarjan, mutta löysi toiseen hurjan kaatovireen ja voitti 257 sarjalla. Ottelun ratkaisu siirtyi kolmanteen sarjaan. Nyt alkoi vaikeudet eikä pallo reagoinut enää rataan toivotulla tavalla. Powers vei ottelun 2-1. Mika Koivuniemi kohtasi Norjan Ingar Gabrielsenin. Norski laittoi ensimmäisessä sarjassa hanttiin, mutta Mika löysi kaatolinjan ja vei sarjan nimiinsä 224-212.

Toista sarjaa Mika vei kuskin paikalla alusta loppuun ja eteni mitalipeleihin suoraan 2-0 voitolla. Kimmo Lehtonen kohtasi USA:n Parker Bohn III:n. Kimmo sulki ensimmäisen sarjan kymppiruutuun oven Parkerilta vieden sen 224-215. Toinen sarja eteni tasoissa viimeisiin ruutuihin. Parker heitti ensimmäisenä eikä saanut tarvittavaa kaatopötköä. Kimmolle riitti ehjä viimeinen ruutu. Tämän hän tekikin ja eteni myös mitalipeleihin 2-0 voitolla.

Koivuniemelle hopeaa ja Lehtoselle pronssia

Mastersin välierissä suomalaiset Mika Koivuniemi ja Kimmo Lehtonen joutuivat vastakkain. Kimmo vei ensimmäisen sarjan 208-201.

Toisessa sarjassa Mika osui pesään kellon tarkkuudella eikä antanut Kimmolle mitään mahdollisuutta vieden sarjan 278-190. Kolmas sarja oli kutkuttava. Mika nousi johtoasemaan alun vaikeuksista ja lopetti ensimmäisenä pakottaen Kimmon kahteen kaatoon. Sitä ei tullut ja Mika eteni loppuotteluun ruotsalaista Tomas Leanderssonia vastaan.

Loppuottelun ensimmäisessä sarjassa Tomaksen peli sekosi ja Mika vei sen helposti 204-156. Tomas kävi pallokassilla ja vaihtoi pelipallon. Se auttoi ja toinen sarja Tomakselle 224-209.

Kolmas ja masterskullan ratkaiseva sarja oli haastava Mikalle. Rataparin oikealla radalla jöpötti vuoron perään kymppi tai seiskakeila. Tomas sai tuplan kutosruutuun ja meni pienoiseen johtoon. Mikalla jäi nousureikä seiskaruutuun ja Tomaksen etumatka kasvoi 14 pisteeseen.

Viimeiseen ruutuun lähdettäessä Mikalla oli kaato alla, Tomaksella ei. Kolmella kaadolla Mika pakottaisi vastustajan tekemään kaksi kaatoa viimeiseen. Mika heitti ensimmäisenä ja teki kaadon kymppiruudun ensimmäiseen. Toinen heitto osui lärviin ja seitsemän ja reikä. Tomakselle riitti ehjä kymppiruutu. Sen hän teki ja kulta Leanderssonille.

Palkintojenjaon jälkeen mitalistit istuivat haastatteluun. Mika Koivuniemi kertoi finaalista seuraavasti.

– Taas hopeaa, että ei voi mitään. Ratapari oli aika hankala tuossa finaalissa ja se oli tietysti sitä molemmille. Tomas teki siihen oikean ratkaisun. Mun mielestä mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää sillä samalla pinkkihammerilla vetää millä olen koko kisat vetänyt. Sain mielestäni alussa ihan hyviä heittoja. Oikeanpuoleisella radalla yhdestäkään neljästä heitosta ei tullut kaatoa. Periaatteessa oli vielä pieni teoria siinä, jos olisi saanut kymppiruutuun kaksi kaatoa. Sitten heitin paskan heiton. Sen takia saa hävitäkin, kun ei pysty heittään hyvää heittoa.

Kimmo Lehtonen oli hyvin liikuttunut ensimmäisen henkilökohtaisen MM-mitalinsa saavutettua.

– Nyt tässä vaiheessa tuntuuhan se aika hienolta tietysti, että pääsee näin pitkälle. En mä tiedä, on ihan makeata. Toki sitä kultaa olisi halunnut, mutta henkilökohtainen MM-mastersmitali on aina hieno. Ei niitä kauhean monella kuitenkaan ole.

Naisten mastersin kulta meni USA:n Leanne Hulsenbergille, joka voitti loppuottelussa Ruotsin Susanne Olssonin 2-1.

Teksti: Sami Järvilä
Kuvat: Sami Järvilä

Jätä vastaus