keskiviikko, tammikuu 16, 2019
Ajankohtaista

MM-kilpailut

20lukukertaa

Tätä kirjoittaessa MM-kisoista on kulunut vasta pari päivää, joten mielikuvat ovat jopa hieman sekavia, mutta tässä muutamia ajatuksia päällimmäisenä.

Arvokilpailut ovat aina raastavia henkisesti, tulee menestystä tai ei. Loppujen lopuksi menestys siellä nopeuttaa vain ajan kulumista paikan päällä, mutta palatessaan kotiin on aina yhtä lailla takki tyhjä, pärjättiin tai ei. Se on hyvä merkki niin pelaajilta kuin valmennukseltakin, koska silloin on antanut kaikkensa kyseiseen projektiin.

Mutta MM-kisoissa tapahtuu paljon muutakin, vaikkakin hitaan rytmin takia ajatuksia ehtii syntyä. Toisinaan pelataan kolme sarjaa päivässä ja pallojen miettimiseen ja huoltamiseen voi mennä enemmän aikaa kuin itse peleihin. Toisilla on välipäiviä ja huonoina päivinä niitä on enemmän, kun mitalipelit voi seurata tabletilta tai katsomossa.

Arvokilpailut ovat aina raastavia henkisesti, tulee menestystä tai ei.

Siinä on aikaa pohtia joukkuehenkeä, maailman eri kulttuureita ja itse pelin pelaamista tai uusia ideoita seuraavaan koitokseen. Tapoja on aivan yhtä monta kuin pelaajia joukkueessa. Kaikki tavat ovat varmasti oikeita, jos tulosta tulee, mutta joukkueen on sovittava omasta tavasta yhdessä ja kaikkien on annettava tilaa ja aikaa itselle ja toiselle. Tätä taitoa tulee vielä enemmän jatkossa harjoittaa niin leireillä, kilpailuissa, suunnitelmissa kuin psyykkisen valmennuksen avulla, jotta saamme enemmän irti joukkueena.

Peliformaatit eivät ole MM-kisoissa itse kilpailuiden arvoisia, pikemminkin sprinttejä, joissa nopeat oivallukset ovat vertaansa vailla. Tämä tuo paljon ajatuksia ja usein vääriä sellaisia itse kullakin, koska on aika helppoa olla asioista eri mieltä, mutta niiden muuttaminen onkin jo hankalampaa. On siis sopeuduttava ja yksinkertaisesti nopeammin nollattava virheet ja huonot johtopäätökset. Otetaan enemmän positiiviset vaikutukset mukaan ja tehdään nopeasti parempia ratkaisuja seuraavaa siirtoa varten.

Mielestäni MM-kisoissa pitäisi jokaisen pelata vähintään kuusi sarjaa päivässä ja joukkueiden määrä pitäisi supistaa sellaiseen muotoon, että se olisi aina kyseisessä hallissa mahdollista. Pelimuodot voivat olla ihan hyviä, mutta sarjoja kaivataan huomattavasti enemmän lisää. Jos etsimme maailman parasta, erilaiset rajoitukset eivät saisi olla esteenä millään muotoa. Joukkuepeleissä on mielestäni lajin halventamista pelata ensin kaksi päivää joukkueena ja sitten finaalit baker-tavalla ruutu kerrallaan. Baker-tavassa ei sinänsä ole mielestäni mitään huonoa, mutta sitten koko kilpailu pitäisi pelata samalla tavalla. Eihän muissakaan lajeissa finaalissa vaihdeta pelimuotoa? Käsittääkseni syy on aikataulutuksen, mutta onko jollain kiire maailmanmestariksi? Nyt joku sanoo, että TV:ssä ei voi lähettää liian pitkää finaalia. Silloin tuotteesta pitää tehdä niin kiinnostava, että katsojia löytyy, mutta ei jääkiekossakaan pelata finaalipäivänä pelkkiä rankkareita.

Italian voitosta tämä ei johdu, vaan kaikki kunnia heille. Pienemmän keilailumaan voitto voi poikia lajillemme hienoja asioita ja voittajat muistetaan aina. Mutta arvokilpailuissa ei mielestäni koskaan voida pelata liikaa sarjoja, jos taistelemme siitä, kuka on maailman paras. Muutenkin arvokilpailuja alkaa olla aivan liikaa ja niiden priorisointi on jo päättäjiä myöten hakusessa ja sen ei pitäisi olla niin. Jos ja kun maajoukkuepaita ja tässä tapauksessa Suomi-paita saadaan päälle, sen eteen puhalletaan yhteen hiileen, ja sillä hetkellä sen pitäisi olla asia numero 1 kaikille meille.

Teksti: Jarmo Ahokas

Jätä vastaus