maanantai, heinäkuu 22, 2019
Ajankohtaistakansi

Mika Koivuniemi valittiin USBC Hall Of Fameen – palaa myös maajoukkueeseen

49lukukertaa

Suomen kaikkien aikojen keilaaja Mika Koivuniemi valittiin USBC:n, eli USA:n Keilailuliiton Hall Of Fameen. Palkitsemisseremonia pidettiin Las Vegasissa toukokuun ensimmäisenä päivänä.

Koivuniemi on kautta aikojen toinen ei-amerikkalainen keilaaja, joka on USBC:n Hall Of Fameen valittu. Ensimmäinen oli Venezuelan Amleto Monacelli.

Suomalaistähden kanssa Performance kategoriaan valittiin USA:n maajoukkueessa ja PBA:ssa pitkät urat tehneet Chris Barnes ja Kelly Kulick.

Jo aikaisemmin PBA:n Hall of Fameen valitulle Koivuniemelle pääsy USA:n Keilailuliiton kunniagalleriaan oli hienoinen yllätys.

– Tiesin, että pääsen PBA:n Hall Of Fameen ensimmäisellä kerralla läpi, mutta tästä en ollut ollenkaan varma, sillä en ole kasvanut USA:n vaan Suomen liiton alla. Minun valintani kertoo siitä, että uraani arvostetaan myös Yhdysvalloissa ja olen menestynyt pitkään, Koivuniemi kertoi.

Mika Koivuniemen ystävä Chris Barnes valittiin samassa kategoriassa.

Paluu maajoukkueeseen

Senioreiden maajoukkue matkustaa syyskuun alussa MM-kisoihin Las Vegasiin. Suomen päävalmentaja Jarmo Ahokas nimesi Koivuniemen joukkueeseen sen jälkeen, kun nykyisin Dubaissa valmentajana työskentelevä keilaajatähti osoitti halukkuutensa palata maajoukkuepaitaan.

Muut seniorimiesten joukkueeseen kuuluvat pelaajat ovat Kimmo Lehtonen, Mika Luoto ja Kai Virtanen, joten Suomella on äärimmäisen mielenkiintoinen joukkue jalkeilla.

– Minulla on ollut kiinnostusta pelata senioreiden MM-kilpailuissa. Kun olen asiaa harkinnut tarkemmin, olen tehnyt päätöksen, että haluan olla mukana joukkueessa. Minulle on tärkeä olla kovassa kunnossa kilpailuissa ja realistinen mahdollisuus pärjätä. Nyt koen, että meillä on kova joukkue ja pystyn omalla panoksellani vahvistamaan joukkuetta, Koivuniemi linjaa.

Päävalmentaja Ahokas on luonnollisesti iloinen saadessaan yhden kaikkien aikojen keilaajan joukkueeseensa.
– Yksi lajin legenda tulee joukkueeseen, mikä on iso asia suomalaiselle keilailulle ja minulle myös hieno asia, että hän lupautui tulemaan minun joukkueeseeni, Ahokas sanoi.

Teksti: Henri Havusela
Kuvat: Leena Koivuniemi

Jätä vastaus