torstai, tammikuu 21, 2021
Ajankohtaista

Lukijalta: kirja-arvostelu

Suomen Keilailuliiton monivuotinen entinen hallituksen puheenjohtaja ja WTBA:n (Kansainvälinen Keilailuliitto) entinen puheenjohtaja Heikki Sarso on toimittanut koronakevään 2020 aikana omakustanteena kirjan ”Suomalaista urheilujohtamista kansainvälisillä areenoilla”.

Vaikka suomalaisia keilailuvaikuttajia on toiminut huomattavissa kansainvälisissä tehtävissä, vasta nyt näistä asioista on saatu ensimmäinen mukana olleen kertomus siitä, millaista se on ollut ja kuinka paljon se on vaatinut vaivannäköä ja työtä mukana olleilta. Meillä suomalaisilla keilaajilla ei ole varmastikaan ennen tätä teosta ollut asiasta minkäänlaista käsitystä.

Sarson kansainvälinen ura alkoi Kansainvälisen keilailuliiton kilpailuvaliokunnan puheenjohtajana. Sitä seurasi liiton varapuheenjohtajan tehtävät, ja tämän jälkeen vuodet 2003–2007 puheenjohtajana. Näiltä ajoilta Sarso kertoo mielenkiintoisella tavalla, mitä kaikkea varsinkin kulissien takana on tapahtunut. Tämän päivän hyvä ystävä voi hetkessä ollakin pahin vihollinen.

Sarso ajoi puheenjohtajana ollessaan voimakkaasti keilailun saamista olympialajiksi. Hän piti jatkuvasti yhteyttä Kansainväliseen Olympiakomiteaan.

Sarso on tarkasti dokumentoinut kertomansa asiat. Runsas kuvamateriaali täydentää muutoinkin kansikuvaa myöten tyylikkäästi toimitettua teosta.

Oman mielenkiintonsa tuo esimerkiksi kertomus Pohjois-Korean osallistumisesta ensimmäistä kertaa Aalborgissa pidettyyn FIQ:n kongressiin ja mitä kaikkea siitä seurasi. Tom Hahlin kuuluisa pallonporausjuttu käydään myös läpi.

Sarso ajoi puheenjohtajana ollessaan voimakkaasti keilailun saamista olympialajiksi. Hän piti jatkuvasti yhteyttä Kansainväliseen Olympiakomiteaan.

Sarson seuraaja yhdysvaltalainen Kevin Domberger ei ollut kiinnostunut enää asiasta ja näin ollen menetettiin erinomainen tilaisuus saada keilailu olympialajiksi. Nyttemmin olympialajien kehitys on valitettavasti ajanut ohi keilailusta, eikä asialle voi lyhyellä tähtäyksellä enää mitään.

Teoksesta kiinnostuneet voivat halutessaan ottaa yhteyttä Sarsoon (heikki.sarso@welho.com). Teosta on toistaiseksi toimitettu pieni rajoitettu määrä.

Leave a Response